15.5.05
Takaisin Bangkokissa. VIHDOINKIN! Hyvin uuvuttavan 15 tunnin matkan jälkeen. Alkaa tämä matkustelu tai ainakin bussimatkustelu ottamaan voimille. Nyt tuntuu siltä, että Helsingistä Lappiin hurauttaa sekunnissa. Huoh! Miksi kaikilla bussiyhtiöillä tässä maanosassa on tapana noutaa asiakkaat aamulla hotelleilta? Eikö paljon järkevämpää olisi, että asiakkaat raahautuisivat itse kahdeksaksi bussiasemalle ja saisivat näin nukkua tunnin pidempään? Ei. Niinpä olimme aamu seitsemältä hotellin aulassa odottamassa bussikuljetusta bussiasemalle, joka saapui 40 minuutin odottelun jälkeen. Bussiasemalla meidän piti tietysti vielä odotella Bangkokiin menevää bussia. Bussi oli pieni mini-van ja tietysti me onnistuimme Eeron kanssa valitsemaan bussin ehkä huonoimmat paikat. Jalkatilaa oli muutama sentti ja penkin alla joku iso laatikko, joten jalkoja ei saanut mahdutetuksi juuri minnekään. Ainoa mahdollinen asento oli sivuttainen toisella kankulla istuminen kummallisessa kiekurassa, jotta jalat sai joten kuten mahdutettua penkkien väliin, silloinkin toinen jalka jäi osaksi ilmaan roikkumaan. Ilmastointia ei ollut ja bussissa oli mahdottoman kuuma. Tie oli sitä samaa kuoppaista hiekkatietä kuin tullessakin. Matka meni kelloa vilkuillessa.
Kolmannen pysähdyksen jälkeen matka jatkui taas keskipäivän paahtavassa kuumuudessa. Jossakin vaiheessa bussi alkoi täyttyä pölyllä. Matkustajat hengittivät kuka nenäliinan ja kuka jonkun vaatekappaleen kautta, kunnes kuski muutaman kilometrin köröttelyn jälkeen huomasi, että bussista oli pudonnut takaikkuna. Siinä vaiheessa kaikki matkustajat olivat yltä päältä punaruskeassa hiekkapölyssä ja minun valkoinen t-paita oli entinen. Ikävä juttu tässä oli se, että takapenkille oli lastattu kaikki matkatavarat ja seitsemisen rinkkaa oli pudonnut matkasta. Sinänsä mielenkiintoista tarkkailla miten eri maalaiset ihmiset tällaiseen takaiskuun suhtautuvat. Ranskalainen päästi suustaan kaikki mahdolliset ranskankieliset kirosanat ja hakkasi samaan aikaan istuinta sanojensa vahvistukseksi, britti meuhkasi ja vaati bussiyhtiöltä korvauksia. Onneksi me olimme matkassa vain pienien selkäreppujen kanssa, joten kerrankin me säästyimme yhdeltä vastoinkäymiseltä! Meidät matkustajat jätettiin kello kahdentoista porottavan auringon alle odottamaan, kun rinkkansa hukanneet lähtivät bussilla niitä etsimään. Etsimisessä meni tunti ja rinkkoja ei tietenkään löytynyt. Matkaa jatkettiin ilman bussin takalasia ja täytyy sanoa, että puolentoista tunnin päästä rajalle saavuttuamme olimme kaikki niin likaisia, etten ole ennen sellaista kokenut.
Thaimaan puolella iski rankkasade ja porukka hajosi. Kaikkien eksyneiden lampaiden yhteensaattamisessa ja bussiin pääsyssä kului taas rattoisasti tunti. Bussi vaikutti lupaavalta, kaksikerroksinen siisti bussi kaikkine mukavuuksineen. Matkaa onnistuttiin tehdä puolisentoista tuntia, kun bussi hajosi jota sitten korjattiin tunnin verran. Muutama kymmen kilometri eteen päin ja taas tunnin korjausurakka. Tässä vaiheessa myös bussin vessa oli mennyt tukkoon yhden onnettoman ruokamyrkytyksen saaneen matkustajan johdosta, joten kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, tehtiin se hyvin pistävän kitkerässä eritteiden hajussa. Kaiken lisäksi jouduimme Eeron kanssa ihailemaan bussin ikkunasta kotihotellimme näkyä, kun posotimme sen ohi ja teimme näin tunnin ylimääräisen lenkin keskustan kautta, jossa pääsimme vasta poistumaan kovan onnen kulkuneuvostamme, sillä myöhästyimme juuri edellisestä pysähdyspaikasta, joka olisi ollut muutaman kilometrin päässä kodistamme. Päivän ruokalistalla meillä oli cokista, shipsejä ja suklaata, ja kun kymmenen aikaan illalla pääsimme vihdoin hotellille, tuli sellainen olo, että nyt riittää taas vähäksi aikaa!
Cambodia oli kyllä ihan mukava paikka. Ihmiset olivat ystävällisen uteliaita eikä meitä valuutanvaihtosäädön jälkeen enää huijattu. Angkor Watin alue oli vaikuttava vaikka kolmisenkymmenen kilometrin pyöräily vaarin nuoruuden aikaisilla pyörillä keskipäivän helteessä ei ollutkaan mikään miellyttävin kokemus. Maa vaikutti aika köyhältä, varsinkin maaseutu (jota bussin ikkunasta oli RUNSAASTI aikaa seurailla...) mutta myös Siem Reap. Kerjäläisiä pyöri ympärillä jonkun verran, tuk tuk -kyydin tarjoajia sitäkin enemmän ;)! Vaikka silkkihuivien ja postikorttien kauppiaita olikin, varsinkin Angkor Watin ympäristössä, niin myynti ei ollut niin agressiivista kuin Intiassa. Myyjien kanssa pystyi keskustelemaan ja pelleilemäänkin. Ihmiset vaikuttivat onnellisilta eikä turistien nyhtäminen tuntunut olevan elämän päämäärä, vaikka toki kauppaa kovasti tekivätkin. Matkauupumuksesta huolimatta maasta ja reissusta jäi hyvä olo :)!
lilli
Kolmannen pysähdyksen jälkeen matka jatkui taas keskipäivän paahtavassa kuumuudessa. Jossakin vaiheessa bussi alkoi täyttyä pölyllä. Matkustajat hengittivät kuka nenäliinan ja kuka jonkun vaatekappaleen kautta, kunnes kuski muutaman kilometrin köröttelyn jälkeen huomasi, että bussista oli pudonnut takaikkuna. Siinä vaiheessa kaikki matkustajat olivat yltä päältä punaruskeassa hiekkapölyssä ja minun valkoinen t-paita oli entinen. Ikävä juttu tässä oli se, että takapenkille oli lastattu kaikki matkatavarat ja seitsemisen rinkkaa oli pudonnut matkasta. Sinänsä mielenkiintoista tarkkailla miten eri maalaiset ihmiset tällaiseen takaiskuun suhtautuvat. Ranskalainen päästi suustaan kaikki mahdolliset ranskankieliset kirosanat ja hakkasi samaan aikaan istuinta sanojensa vahvistukseksi, britti meuhkasi ja vaati bussiyhtiöltä korvauksia. Onneksi me olimme matkassa vain pienien selkäreppujen kanssa, joten kerrankin me säästyimme yhdeltä vastoinkäymiseltä! Meidät matkustajat jätettiin kello kahdentoista porottavan auringon alle odottamaan, kun rinkkansa hukanneet lähtivät bussilla niitä etsimään. Etsimisessä meni tunti ja rinkkoja ei tietenkään löytynyt. Matkaa jatkettiin ilman bussin takalasia ja täytyy sanoa, että puolentoista tunnin päästä rajalle saavuttuamme olimme kaikki niin likaisia, etten ole ennen sellaista kokenut.
Thaimaan puolella iski rankkasade ja porukka hajosi. Kaikkien eksyneiden lampaiden yhteensaattamisessa ja bussiin pääsyssä kului taas rattoisasti tunti. Bussi vaikutti lupaavalta, kaksikerroksinen siisti bussi kaikkine mukavuuksineen. Matkaa onnistuttiin tehdä puolisentoista tuntia, kun bussi hajosi jota sitten korjattiin tunnin verran. Muutama kymmen kilometri eteen päin ja taas tunnin korjausurakka. Tässä vaiheessa myös bussin vessa oli mennyt tukkoon yhden onnettoman ruokamyrkytyksen saaneen matkustajan johdosta, joten kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, tehtiin se hyvin pistävän kitkerässä eritteiden hajussa. Kaiken lisäksi jouduimme Eeron kanssa ihailemaan bussin ikkunasta kotihotellimme näkyä, kun posotimme sen ohi ja teimme näin tunnin ylimääräisen lenkin keskustan kautta, jossa pääsimme vasta poistumaan kovan onnen kulkuneuvostamme, sillä myöhästyimme juuri edellisestä pysähdyspaikasta, joka olisi ollut muutaman kilometrin päässä kodistamme. Päivän ruokalistalla meillä oli cokista, shipsejä ja suklaata, ja kun kymmenen aikaan illalla pääsimme vihdoin hotellille, tuli sellainen olo, että nyt riittää taas vähäksi aikaa!
Cambodia oli kyllä ihan mukava paikka. Ihmiset olivat ystävällisen uteliaita eikä meitä valuutanvaihtosäädön jälkeen enää huijattu. Angkor Watin alue oli vaikuttava vaikka kolmisenkymmenen kilometrin pyöräily vaarin nuoruuden aikaisilla pyörillä keskipäivän helteessä ei ollutkaan mikään miellyttävin kokemus. Maa vaikutti aika köyhältä, varsinkin maaseutu (jota bussin ikkunasta oli RUNSAASTI aikaa seurailla...) mutta myös Siem Reap. Kerjäläisiä pyöri ympärillä jonkun verran, tuk tuk -kyydin tarjoajia sitäkin enemmän ;)! Vaikka silkkihuivien ja postikorttien kauppiaita olikin, varsinkin Angkor Watin ympäristössä, niin myynti ei ollut niin agressiivista kuin Intiassa. Myyjien kanssa pystyi keskustelemaan ja pelleilemäänkin. Ihmiset vaikuttivat onnellisilta eikä turistien nyhtäminen tuntunut olevan elämän päämäärä, vaikka toki kauppaa kovasti tekivätkin. Matkauupumuksesta huolimatta maasta ja reissusta jäi hyvä olo :)!
lilli
Comments:
Lähetä kommentti
Lue lisää arkistosta.
