6.3.05
Selkäkivuilleni löytyi vihdoin ja viimein syy, kun hakeuduin muutama päivä sitten lääkäriin. Kävi ilmi, että minulla on skolioosi, alimpien selkänikamien välinen tyyny on ohentunut, selkälihakset ovat eri paria ja tulehtuneet. Kuntosalilla olen tehnyt skolioosiselälle täysin vääriä liikkeitä ja minä kun olen mennyt vielä triplaamaan personal trainerini antamat suositukset mentaliteetilla ’laitetaanpa selkä nyt nopeasti kuntoon’. Aijai, tyhmästä päästä saa kärsiä koko ruumis. Lääkäri määräsi erilaisia lääkkeitä ja ehdotti joko fysioterapiaa tai akupunktiota. Fysioterapiassa olisi pitänyt käydä 3-4 kertaa viikossa, akupunktiosta selvisi kerralla. Lisäksi olen aina halunnut kokeilla akupunktiota, joten päädyin siihen. Alaselän kummallekin puolelle pistettiin yksi neula. Vasemman puolen lihas, joka on paljon kipeämpi, kouristeli holtittomasti ja kipu oli aika sietämätön mutta oikean puolen pistos ei tuntunut rokotuspistosta kummemmalta. Alaselkä oli pari päivää kuin kymmenen jäykkäkouristusrokotuksen jäljiltä mutta nyt alkaa jo helpottamaan. Sain jumppaohjeet, joita pitää tehdä kaksi kertaa päivässä, viikon jokaisena päivänä. Olen kovin toiveikkaalla mielellä, ehkä kohta saan elää päivän ilman kipuja. Ihanaa :)!
Sairaala oli yksityinen, kansainvälinen sairaala, Bumrungrad Hospital. Valitsin sen sen perusteella, että muutamat vaihtarikaverini olivat käyttäneet sitä sairaalaa ja olleet tyytyväisiä siihen. Tärkeää minulle oli englantia puhuva henkilökunta, sillä en ole niin vakuuttunut näyttelijänlahjoistani, että olisin voinut hoitaa tämän asian elekielellä. Paikka muistutti enemmän viiden tähden hotellia kuin sairaalaa. Kokolattiamatot ja taustamusiikki, sairaalan sisällä olevat McDonald’s, Starbuck’s Coffee ja muut kahvilaketjut, ja sisustus ala-aulan sohvakalustoja myöten sai minut ajattelemaan, että olen jossain muualla kuin sairaalassa. Mutta jokapuolella hyörivät hoitajat palauttivat minut maanpinnalle. Jos Suomessa on pulaa hoitajista niin täällä on ylitarjontaa ;)! Mihinkään en saanut liikkua yksin vaan aina hoitaja tuli saattamaan minua. Lääkärin vastaanottohuoneessa seisoi aina yksi hoitaja avustamassa ja vastaanottotiskeillä niitä parveili kuin Stockkan hulluilla päivillä. Aika mukavaa; joku kävi aina tiedottamassa kuinka kauan vielä kestää ja kuinka monta potilasta on vielä ennen minua. Olo tuntui enemmän asiakkaalta kuin potilaalta.
Röntgen oli hassu paikka. Kun hoitaja saattoi minua sille osastolle, ihmettelin vähän ympärilläni olevien aamutakkisten potilaiden määrää kunnes minut ohjattiin sovituskoppiin, jossa jouduin riisua itseni alastomaksi ja laittamaan sairaalansinisen kietaisuaamutakin päälleni röntgenkuvausta varten. Tunsin syvää yhteenkuuluvaisuutta muiden potailaiden kanssa. Onneksi aamutakkia ei joutunut sentään riisumaan viiden röntgeniä ottavan hoitajan edessä vaan röntgen otettiin sen läpi. Mukavaa. Kaikki toimenpiteet sairaalassa hoidettiin huomaamattoman häveliäästi ilmeisesti sen vuoksi, että lähes kaikki potilaat ovat eri kansallisuuksia ja uskontokuntia edustavia, joten tietty häveliäisyys on tarpeen.
Kolmen lääkärin tapaamisen, neljien eri lääkkeiden, röntgenkuvauksen ja akupunktion jälkeenkään lasku ei ollut päätä huimaava. Lääkärin jälkeen menin tietysti vielä vähän lohtushoppailemaan, koska olenhan kipeä, ja laskua tuli sille päivälle roimasti lisää ;)! Nyt sitten aloitan päiväni jumppaamalla ja jumppaan vielä ennen nukkumanmenoa ja odotan kiihkeästi parannusta. Hyvältä tuntuu :)!
lilli
Sairaala oli yksityinen, kansainvälinen sairaala, Bumrungrad Hospital. Valitsin sen sen perusteella, että muutamat vaihtarikaverini olivat käyttäneet sitä sairaalaa ja olleet tyytyväisiä siihen. Tärkeää minulle oli englantia puhuva henkilökunta, sillä en ole niin vakuuttunut näyttelijänlahjoistani, että olisin voinut hoitaa tämän asian elekielellä. Paikka muistutti enemmän viiden tähden hotellia kuin sairaalaa. Kokolattiamatot ja taustamusiikki, sairaalan sisällä olevat McDonald’s, Starbuck’s Coffee ja muut kahvilaketjut, ja sisustus ala-aulan sohvakalustoja myöten sai minut ajattelemaan, että olen jossain muualla kuin sairaalassa. Mutta jokapuolella hyörivät hoitajat palauttivat minut maanpinnalle. Jos Suomessa on pulaa hoitajista niin täällä on ylitarjontaa ;)! Mihinkään en saanut liikkua yksin vaan aina hoitaja tuli saattamaan minua. Lääkärin vastaanottohuoneessa seisoi aina yksi hoitaja avustamassa ja vastaanottotiskeillä niitä parveili kuin Stockkan hulluilla päivillä. Aika mukavaa; joku kävi aina tiedottamassa kuinka kauan vielä kestää ja kuinka monta potilasta on vielä ennen minua. Olo tuntui enemmän asiakkaalta kuin potilaalta.
Röntgen oli hassu paikka. Kun hoitaja saattoi minua sille osastolle, ihmettelin vähän ympärilläni olevien aamutakkisten potilaiden määrää kunnes minut ohjattiin sovituskoppiin, jossa jouduin riisua itseni alastomaksi ja laittamaan sairaalansinisen kietaisuaamutakin päälleni röntgenkuvausta varten. Tunsin syvää yhteenkuuluvaisuutta muiden potailaiden kanssa. Onneksi aamutakkia ei joutunut sentään riisumaan viiden röntgeniä ottavan hoitajan edessä vaan röntgen otettiin sen läpi. Mukavaa. Kaikki toimenpiteet sairaalassa hoidettiin huomaamattoman häveliäästi ilmeisesti sen vuoksi, että lähes kaikki potilaat ovat eri kansallisuuksia ja uskontokuntia edustavia, joten tietty häveliäisyys on tarpeen.
Kolmen lääkärin tapaamisen, neljien eri lääkkeiden, röntgenkuvauksen ja akupunktion jälkeenkään lasku ei ollut päätä huimaava. Lääkärin jälkeen menin tietysti vielä vähän lohtushoppailemaan, koska olenhan kipeä, ja laskua tuli sille päivälle roimasti lisää ;)! Nyt sitten aloitan päiväni jumppaamalla ja jumppaan vielä ennen nukkumanmenoa ja odotan kiihkeästi parannusta. Hyvältä tuntuu :)!
lilli
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.
