5.12.04
On sunnuntai. Ylihuomenna lennämme pois Intiasta, ja kaikki alkaa taas alusta Thaimaassa. Nyt on hyvä hetki tehdä yhteenvetoa eletystä neljästä kuukaudesta ja sinä aikana muodostuneista ajatuksista.
Neljä kuukautta on kulunut, eikä voi sanoa nopeasti. Tuntuu, että siitä on ikuisuus kuin saavuimme tänne. Kai se on niin, että kun kaikki on uutta ja niin paljon näkee ennen kokematonta, niin aika tuntuu paljon pidemmältä ajalta.
Mitä minä nyt sitten oikein ajattelen intiasta? Mitä jään kaipaamaan? Mitä en? Tässä kompaktisti mielipiteitä ranksalaisilla viivoilla.
MITÄ MINÄ JÄÄN KAIPAAMAAN INTIASTA?
MITÄ EN KAIPAA?
Mitä muuta olen oppinut? Ainakin opin täällä Ymmärtämään hyvin myös dileman, minkä nykyaikainen kehitysapu ja maailmanparantaminen kohtaa. Haluttaisiin poistaa epätasa-arvo, kehittymättömyys ja köyhyys samalla säilyttäen perinteikkäät ja vahvat kulttuuriarvot, jotka taas - ironista kyllä - yleensä aiheuttavat köyhyyttä, epätasa-arvoa ja kehittymättömyyttä.
Länsimaalaisen idealistin mukaan on hurmaavaa, että goalainen kalastaja meloo aamuisin esi-isien käsityöperinteiden mukaisesti valmistetulla bamburunkokajakillaan kokemaan verkkojaan ja asuu olkikattoisessa majassa lehmänlantalattian päällä. Länsimaalaisten maailmanparantajan mielestä tällaista primitiivi-kulttuuria ei missään nimessä saa tuhota, vaan sitä pitää vaalia ja tukea. Jos gooalaiselta kysyttäisiin, hän vaihtaisi todennäköisesti bambuveneensä samantien rumaan perämoottori-busteriin ja bambumajansa mielikuvituksettomaan valmistalopakettiin. Eipä tarvitsisi pelätä ainaista hukkumista merellä, ehtisi kalastaa enemmän ja sadekaudellakin saisi olla kuivassa kodissa. Onko siis oikea suunta auttaa kehitysmaita esi-ihmisen kulttuuria ja elämäntapoja esitteleviksi keinotekoisesti kehitysapurahoilla ylläpidettäviksi eläintarhoiksi, jonne hyväosaiset länsimaalaiset voivat turistimatkoillaan mennä näkemään ja kokemaan historian havinaa. Vai pitäisikö vain ymmärtää, että kehitys on virtaa, jonka patoaminen on turhaa pyristelyä ihmisen rinnalla niin ylivoimaisia luonnonvoimia vastaan.
Paljon olen jokatapauksessa oppinut, kokenut ja elänyt uutta. Kiitos siitä Intia. Voi hyvin ja pidä itsesi Intiana. Todennäköisesti Intia ei kuitenkaan ole enää tämän näköinen jos joskus saavun tänne uudestaan. Intian kulttuuri on murrosvaiheessa, ja muuttumassa hetkellä lujaa vauhtia kohti universaalia maailmankulttuuria - sanokoon toisinajattelijat sitä värittömäksi länsikulttuuriksi.
- eero
Neljä kuukautta on kulunut, eikä voi sanoa nopeasti. Tuntuu, että siitä on ikuisuus kuin saavuimme tänne. Kai se on niin, että kun kaikki on uutta ja niin paljon näkee ennen kokematonta, niin aika tuntuu paljon pidemmältä ajalta.
Mitä minä nyt sitten oikein ajattelen intiasta? Mitä jään kaipaamaan? Mitä en? Tässä kompaktisti mielipiteitä ranksalaisilla viivoilla.
MITÄ MINÄ JÄÄN KAIPAAMAAN INTIASTA?
- - palvelukulttuuria
Minun vajavaisen sosiologian tuntemukseni mukaan tapana on, että ensin omavaraisuusyhteiskunnasta siirrytään teolliseen yhteiskuntaan jossa kuluttajien kaupankohteena on ensisijaisesti tavarat. Jälkiteollinen yhteiskunta sitten muodostuu kun ihmiset on kyllästetty tavaroilla ja ihmisten rahat alkavat enenevässä määrin kulumaan palvelujen ostoon. Tällaisen kehityskaarimallin mukaan Intia olisi paljon Suomea edellä. Täältä löytyy loistavasti arkea helpottavia palveluita. Eikä ne ole pelkästään rikkaiden saatavilla, vaan ihan tavalliset keskiluokkaiset ihmiset silityttävät vaatteensa silittäjllä ja teroittavat keittiöveitsensä veitsenteroittajilla. Kengät plankataan aina kengänkiilottajalla ja partakin ajetaan monesti parturissa. Ei niinkuin suomessa, jossa edelleen vallitsee ihmeellinen protestanttinen etiikka, että tällaiset perusasiat jokaisen pitää hoitaa itse, oli rahaa tai ei. Muuten leimataan pröystäilijäksi. - - riksoja
Suomessa taksit ovat edelleen jotain ylellisyyskulkuneuvoja nahkapenkkeineen. Ei niillä tavallinen mattimeikäläinen ajele päivittäisostoksille. Toista se on täällä. Autoriksoja on varmaan puolet koko Delhin tiellä liikkujista, ja halpoine hintoineen ne ovat ihan arkikulkuneuvoja kaikille. Myönnän toki, että matkustusmukavuudessa on vissi ero Suomen taksien ja paikallisten riksojen välillä. Silti olen täällä nyt ymmärtänyt, että suomalainen nyky-taksijärjestelmä ei missään nimessä ole hyvä. Suomeen pitäisi ehdottomasti luoda ilmastoitujen mersutaksien verkoston lisäksi rinnakkainen arkitaksijärjestelmä, jossa koko palvelun periaatteena olisi toimittaa matkustajia mahdollisimman halvalla lähtöpaikan ja määränpään välillä matkustusmukavuuden ja edustavuuden kustannuksella. Eli vähän samaan tapaan kuin perinteisen lentoyhtiöverkoston rinnalle on nykyään syntynyt halpalentoyhtiöverkosto, niin sallittaisiin vain toisen rinnakkaisjärjestelmän tulo nykyisen rinnalle. Sen ei tarvitsisi olla saatavilla 24h/7 jokapuolella Suomea. Sitä varten olisi tämä perinteinen taksijärjestelmä. Vaan se toimisi markkinoiden ehdoilla siellä missä kysyntää olisi ja niinä aikoina kun se olisi kannattavaa. Tiedän, että suomessa parasta aikaa valmistellaan taksilain uudistusta, ja kehoittaisin kovasti valmistelevan työryhmän jäseniä tulemaan tutustumaan täkäläiseen ratkaisumalliin. Täällähän toimii siis tällainen viranomaisten säätelemä kaksoisjärjestelmä, jossa autoriksojen lisäksi saatavilla on myös puolet kalliimpi "normaalitaksi"-järjestelmä. - - ihmisten rauhallisuutta
Kun bussista hajoaa kone keskellä yötä ja osia odotetaan 8 tuntia, luulisi yhdellä jos toisellakin matkustajalla palavan hihat. Vaan ei täällä, ihmiset vaihtavat muutaman sanan, että saavat selville mitä on tapahtunut ja jatkavat istuimillaan unia. Liikenteessä samoin, kaaoksen keskellä ajavat kuskit ovat yllättävän rauhallisia huolimatta muiden kuskien törkeistä kiilauksista ja holtittomasta kaistan vaihteluistaan. Suomessa puitaisiin nyrkkiä ja kiroltaisiin tuulilasin takana. Varsinaisia temperamenttisia intialaisia en ole nähnyt varmaan ainuttakaan. Henkilökohtaisesti en vain voi sietää tulisieluisuutta, vaan rakastan tyyneyttä.
MITÄ EN KAIPAA?
- - vedätystä ja moraalittomuutta
Intiassa moraali on kai täysin vieras käsitys. Tilaisuus tekee varkaan, ja jokainen tuntuu olevan enemmän tai vähemmän opportunisti. Kun turisti tai ulkomaalainen saapuu paikalle, ilman minkäänlaisia omantunnontuskia lähes jokainen intialainen yrittää repiä turistin rahat keinoja kaihtamatta. Sinänsä hassua, että varsinaista rikollisuutta tai taskuvarkaita miljoonakaupungissa on paljon vähemmän kuin muissa vastaavissa. Ilmeisesti juuri uskonnollisen kulttuurin takia, mutta välistä vetämistä ja kieroilua ei pidetä vääränä. :( - - vanhoillisuutta ja sivistymättömyyttä
Intian ehkä kovin yllätys oli minulle takapajuisuus - enkä tarkoita kehittymätöntä infrastruktuuria tai köyhiä oloja, vaan ihmisten vanhoillisuutta. Tyypillinen intialainen on vähän sivistymätön, ahdaskatseinen, taikauskoinen ja kangistunut vuosisatoja vanhoihin arvoihin ja kaavoihin. Ja ei kyse ole pelkästään kouluttautumisasteesta. On ihan yleistä, että meidänkin Intian yhdessä arvostetuimmassa yliopistossa opiskelevat oppilaat eivät oikeasti tiedä juuri mitään ympäröivästä maailmasta. Harvat lukevat sanomalehtiä. Nekin jotka lukevat, eivät juuri niistä saa mitään käsitystä maailmasta. Sanomalehdistä on ehkä yksi sivu pyhitetty ulkomaille. Muilla sivuilla kerrotaan jotain jännitystarinaa jostain murhavyyhdistä. Pääsanomalehtien journalismi muistuttaa enemmän suomalaisia viihteellisiä iltapäivälehtiä, kuin perinteisempiä asiasanomalehtiä.
Koulutusta ei arvosteta, naisten asema on huono. Varsinkin joidenkin uskontojen piirissä kaikkea sivistykseen liittyvää kehitystä pyritään jopa vastustamaan. Koulutushan voidaan nähdä myös negatiivisesti - se tuhoaa myös pohjaa taikauskolta, ikiaikaiselta epätasa-arvoa ylläpitävältä kastijärjestelmältä, uskonnollisilta myyteiltä ja epärationaalisilta perhetraditioilta.
Tätä on todella hankala selittää lyhtesti miten tämä näkyy jokapäiväisessä elämässä täällä, mutta minä uskon tämän olevan yksi kaikkein vahvimmista yhteiskunnan kehitystä jarruttavista tekijöistä tässä maassa. - - intia-sosialismia
En tiedä mikä sana parhaiten tätä kuvaisi. Intiahan on pitkään ollut Brittienhallinnon alla, ja itsenäistyttyään syöksynyt Neuvosto-Karhun kainaloon. Tällaisesta historiasta täällä vallitsee aivan uskomaton byrokratia kaikessa (kuulema englantilaisten peruja) jota hoidetaan mammuttimaisella ja kankealla valtion virkamiesarmeijalla (neuvostomalli). Valtion virka on edelleen kaikkien unelma. Valtio virka on täällä vielä enemmän kuin pelkkä elinikäinen työpaikka, se on myös eläke, asunto ja terveydenhuolto koko perheelle. Virkoihin haetaan virkamieskoulun pääsykokeilla, ja nämä pääsykokeet on niin iso juttu että niihin järjestetään vuoden mittaisia valmennuskursseja. Eikä tämä ole pelkkää kuultua legendaa, vaan meidän tuttu, JNU:sta maisteriksi viime kesänä valmistunut Rocktim on parasta-aikaa vuoden mittaisella valmennuskurssilla ensi kevään virkamiespääsykokeisiin. Ja sitten kun valtiovirka vihdoin saadaan, siitä osataan kyllä ottaa hyöty irti. Virastoissa ei kenelläkään ole mihinkään kiire, ja välillä tuntuu että ihmisiä jonotutetaan ihan vain huvin vuoksi. Raskas järjestelmä on kaikkea muuta kuin joustava. Delhissä on 150 postikonttoria, mutta vain 12:ssa ruuhkaisessa pääpostikonttorissa voi lähettää kirjatun kirjeen tai postipaketin. Näistä muista voi ostaa kai postimerkkejä, ehkä tehdä jotain muutakin. Jättiläismäinen rautatiejärjestelmä mukautuu niin hyvin kysyntään, että kaikki pääjunatlinjat myydään loppuun viikkoa ennen lähtöä. Junalippu pitää ostaa etukäteen varaustoimistoista, joissa on aina vähintään puolentunnin jono. - - likaisuutta ja epähygieenisyyttä
En edelleenkään voi ymmärtää, eikö näitä ihmisiä haittaa kaikkialla lojuvat jätteet? Kukaan ei näytä edes kaipavan roskakoria. Tai miksi ruokaa ei voida tehdä hygieenisesti? Ei kyse ole pelkästään länsimaalaisen ällötyksestä, vaan ihan oikeasta terveysongelmasta. Pari viikkoa sitten mumbailainen Marian ystävä joutui sairaalan tiputukseen syötyään junassa jotain siellä tarjottua ruokaa. Aiemmin kerroin opiskelijahostellista, josta vietiin 200 opiskelijaa sairaalaan ruokamyrkytyksen takia. Kuinkakohan monta lievempää ja vakavampaa ruokamyrkytystä intialainen saa keskimäärin elämänsä aikana? - - masalaa tai inkivääriä
Masalahan on ekstoottinen intialaismauste Suomessa, jota laitetaan ripaus ruokaan tuomaan hieman kaukoidän vivahteita. Tässä maassa masala on synonyymi suolalle. Sitä kaadetaan ronskin huolettomasti ruokaan kuin ruokaan, ja sillä maustetaan niin sipsit kuin popcornitkin. Se kertakaikkiaan tulee jo korvista ulos. Inkivääri on toinen mauste josta olen saannut pahan yliannostuksen.
Mitä muuta olen oppinut? Ainakin opin täällä Ymmärtämään hyvin myös dileman, minkä nykyaikainen kehitysapu ja maailmanparantaminen kohtaa. Haluttaisiin poistaa epätasa-arvo, kehittymättömyys ja köyhyys samalla säilyttäen perinteikkäät ja vahvat kulttuuriarvot, jotka taas - ironista kyllä - yleensä aiheuttavat köyhyyttä, epätasa-arvoa ja kehittymättömyyttä.
Länsimaalaisen idealistin mukaan on hurmaavaa, että goalainen kalastaja meloo aamuisin esi-isien käsityöperinteiden mukaisesti valmistetulla bamburunkokajakillaan kokemaan verkkojaan ja asuu olkikattoisessa majassa lehmänlantalattian päällä. Länsimaalaisten maailmanparantajan mielestä tällaista primitiivi-kulttuuria ei missään nimessä saa tuhota, vaan sitä pitää vaalia ja tukea. Jos gooalaiselta kysyttäisiin, hän vaihtaisi todennäköisesti bambuveneensä samantien rumaan perämoottori-busteriin ja bambumajansa mielikuvituksettomaan valmistalopakettiin. Eipä tarvitsisi pelätä ainaista hukkumista merellä, ehtisi kalastaa enemmän ja sadekaudellakin saisi olla kuivassa kodissa. Onko siis oikea suunta auttaa kehitysmaita esi-ihmisen kulttuuria ja elämäntapoja esitteleviksi keinotekoisesti kehitysapurahoilla ylläpidettäviksi eläintarhoiksi, jonne hyväosaiset länsimaalaiset voivat turistimatkoillaan mennä näkemään ja kokemaan historian havinaa. Vai pitäisikö vain ymmärtää, että kehitys on virtaa, jonka patoaminen on turhaa pyristelyä ihmisen rinnalla niin ylivoimaisia luonnonvoimia vastaan.
Paljon olen jokatapauksessa oppinut, kokenut ja elänyt uutta. Kiitos siitä Intia. Voi hyvin ja pidä itsesi Intiana. Todennäköisesti Intia ei kuitenkaan ole enää tämän näköinen jos joskus saavun tänne uudestaan. Intian kulttuuri on murrosvaiheessa, ja muuttumassa hetkellä lujaa vauhtia kohti universaalia maailmankulttuuria - sanokoon toisinajattelijat sitä värittömäksi länsikulttuuriksi.
- eero
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.