20.12.04
Maanantai
En ole kirjoittanut tänne nyt mitään pitkään aikaan. En ihan oikeasti ole päättänyt, jaksanko pitää vielä päiväkirjaa Thaimaan-opiskelujeni ajan. Kirjoittaminen sinänsä on kivaa, mutta siihen kuluu yllättävän paljon aikaa. Intiassa luppoaikaa oli enemmän kuin halusi. Täällä ensimmäisen puolentoista viikon ajan on ollut niin paljon tekemistä ja näkemistä, että en kertakaikkiaan ole vain ehtinyt kirjoitella mitään. Ehkä pyrin jatkossa kirjoittamaan lyhyitä tekstejä päivien tapahtumista sikäli mikäli kun jaksan ja ehdin.
Bangkok on ollut kokonaisuudessaan täydellinen Delhin vastakohta. Positiivinen yllätys ja paljon paljon enemmän kuin uskalsin odottaa. Lilli varoitteli minua jo Delhissä, että en maalaisi turhan ruusuisia kuvia Bangkokissa ja kokisi karvasta pettymystä. Mutta kävikin toisinpäin. Edes hurjimmissa haaveissa en osannut odottaa tällaista kaupunkia. Jotenkin kai yhdistin, että kun Thaimaa on halpamaa, niin sen pitää olla jotenkin alikehittynyt niin kuin Intia. Tämä Bangkok on kuitenkin monessa suhteessa aivan uskomattoman kehittynyt. Välillä hävettää tunnustaa itselleen, että Suomi se vasta takapajula taitaakin olla. Täällä on kaupunki-infrastruktuuri on kehittynyt niinkuin miljoonakaupungissa sopiikin olla. Keskusta on täynnä monikymmenkerroksisia pilvenpiirtäjiä, autoilijoiden pääväylät on toteutettuna kaksikerroksisina monikaistateinä, ja keskustan joukkoliikenteen sydämenä toimii parin kymmenen metrin korkeudessa pilvenpiirtäjien välissä puikkelehtiva Skytrain. En ole käynnyt Japanissa, mutta minusta tämä on tosi Japania. Ainakin kuvien perusteella, mitä olen Japanista nähnyt. :)
Mutta ei tämä ole pelkästään kehittynyt infrastruktuurin puolesta, koko thaimaalainen (tai ainakin bangkokilainen) lifestyle tuntuu olevan paljon kehittyneempi kuin kotimainen metsäläis-lifestylemme. Täällä on uskomaton viihdetarjonta, ja thaimaalaiset rakastavat viettää vapaa-aikaansa kaikenlaisten viihdepalveluiden ääressä. Ostoskeskukset on täynnä viihdepelikeskuksia, kampukselta löytyy ainakin kymmenen megasuurilla televisioilla ja sohvilla varustettua Playstations-kahvilaa, kaduilta löytyy Karaoke-koppeja, ja joka toisessa ravintolassa esiintyy live-bändi. Tuntuu että kaupunki ei nuku koskaan, kaikkea saa 24h.
Minä todella olen viihtynyt. Onnistuin vihdoin myös rekisteröityä kouluun, ja koulukin vaikuttaa kaikilta puitteiltaan hyvin kehittyneeltä. Ravintoloita on joka lähtöön, ja mitä erillaisimpia herkkuruokia on tarjolla enemmän kuin ikinä ehdin 6 kuukauden aikana syömään.
Vähän on kyllä ongelmiakin esiintynyt. Nimittäin viisumi ei sitten olekaan niin helppo homma kuin kuvittelin. Joudumme ilmeisesti lähtemään tässä joulunpyhien jälkeen käymään Malesiassa vaan hankkimaan viisumia. Thaimaassa se ei ole jostain syystä mahdollista, vaan viisumi pitää käydä anomassa ulkomailla. Typerää. :(
- eero
ps. Ainiin, on jäännyt myös kirjoittamatta itsenäisyyspäivän vastaanototosta. Juhlat olivat erittäin mukavat, ja tavattiin viimeisenä Intian iltana kymmenkunta Delhissä asuvaa suomalaisnuortakin. Vihdoin myös ne kuuluisat eBookersin puhelinvaihteessa työskentelevät suomalaisnuoret, joista olin jo kuullut suomesta lähtiessä. Mutta kai se on taas tätä meidän onnea, että kaikki tämä tapahtui viimeisenä Intian iltanamme. :)

Comments:
Lähetä kommentti
Lue lisää arkistosta.