10.10.04
Sunnuntai 10.10.
MUMBAIN MATKA 1.-10.10.
Varokaa Oskari Katajisto ja Samuli Edelman! Bollywoodin kautta miljoonien intialaisten olohuoneisiin ensiviikolla saapuva Eero Eloranta saattaa tehdä välittömällä olemuksellaan ja ilmiömäisillä näyttelijän lahjoillaan lähtemättömän vaikutuksen kansaan jättäen kaikki muut maailmanvalloitusta tavoittelevat suomalaistähdet varjoonsa.
Tai sitten ei - statistin roolini paikallisessa saippuoopperassa ei välttämättä ollut kaikkein haastavin tai edes kovin erottuva rooli. Joka tapauksessa, ensi tai sitäseuraavalla viikolla minun kävelyäni kuliseissa pitäisi seurata useat miljoonat ihmiset.
Tapahtui Mumbaissa paljon muutakin kuin väsyttävä saippuaoopperan kuvaus. Yritän muistella tapahtumia, ja kertoilla tapahtumia sekalaisessa järjestyksessä, lopuksi lisää viimeisen yön Bollywood-kuvauksista.
Saavuimme siis tänään takaisin viikon Mumbain matkalta. Paluu pääluvultaan maailman suurimman yrityksen junilla kesti 21 tuntia, koska juna oli 4 tuntia myöhässä. On se kumma, ettei edes miljoonalla työntekijällä pysty pitämään junia aikataulussa.
Ei sen puoleen, junassa matkustaminen on täällä aika hauskaa. Englantilaisten perintönä täällä on mittava junaverkosto, ja junalla matkustamisesta voi halutessaan jopa nauttia. Täällä on junissa 7 eri luokkaa - okei, jokajunassa ei ole kaikkia luokkia mutta useimmiten on ainakin neljä. Kolme ylintä luokkaa on ilmastoituja vaunuja, ja me matkustimme halvimmassa ilmastoidussa luokassa, eli 3 AC:ssa. Junavaunussa on avoimia looseja, joissa on 3 sänkyä molemmin puolin. Yksityisyyttä ei siis hirveästi ole, mutta toisaalta - junat ovat suhteellisen siistejä, ja ennenkaikkea niissä on tarjoilu. Ihan niinkuin lentokoneissa, esim. 18 tunnin junamatkan aikana tarjotaan ensin pikku-snackia, myöhemmin illallinen joka sisältää alkukeiton, varsinaisen pääruoan ja lopuksi vielä jälkiruokajäätelöt ja kahvit. Aamulla tarjoillaan aamupala, ja kahvia ja teetä. Sujuu kyllä matka paljon joutusammin kun on koko ajan jotain syötävää.
Aiemmin tossa ihmettelin Indian Todayn -artikkelia suomentaessa hieman tota kohtaa, että junavarsien jätteet ovat joku ongelma. Nyt en enää ihmettele. Luonnollisesti junassa tulee aika lailla jätettä, kun koko ajan syödään pienistä muovilautasista, juodaan kahvia pahvimukeista, jne. Aina tarjoilujen välilä "junaemännät" jotka olivat tosin kaikki miehiä, kulkevat vaunuosaston läpi keräten roskat matkustajilta metalliseen jäteastiaan. Ja kun roskat on kerätty, "junastuertti" vain avaa vaunun oven ja tyhjentää 30 litraa jätettä 100 km/h tunnissa kiitävästä junasta radan varteen. Näin helppoa täällä on tuo jätehuolto :)
Mennään kuitenkin nyt vihdoin jo varsinaiseen Mumbaihin. Mumbai on n. 16 miljoonan asukaan kaupunki Intian keskivaiheilla länsirannikkola. Mumbai on ymmärtääkseni myös koko Intian liike-ja viihde-elämän keskus, ja väittää olevansa milloin Intian Los Angeles, milloin Intian New York. Kaupunki on rakennettu itseasiassa saarelle, ja varsinainen liikekeskus sijaitsee Manhattanin tapaan hyvin kiinteästi silloilla yhdistetyllä saarekkeella. Kaupungista löytyy valtavia pilvenpiirtäjiä ja kaareutuvan rantaviivalle piirtyvä kaupunkisilhuetti näyttää todella vaikuttavalta (kuva kaupunkisilhuetista). Kaupunkikuvaa on pyritty siistimään kieltämällä irtolaislehmät ja auto-riksat keskustasta, ja näimme myös ihmetykseksemme useita jäteautoja Mumbaissa (emme ole vielä kertakaan nähneet jäteautoa Delhissä). Kaikesta poikkeavuuden hehkutuksesta huolimatta, samat Intialaisethan sen Mumbainkin on kansoittanut. Elämänmeno ei näyttänyt hirveästi poikkeavan tästä Delhin arjesta, ja se niin paljon puhuttu viihde-elämäkin jäi mysteeriksi. Ehkä paikallisen oppaan tekstiä on uskominen: Länsimaiseen kulttuurin verrattuna Intian ilta-elämä on olematonta. Se, että olemattoman kertoo viidellä ei tee iltaelämästä vielä mitään verrattuna länsimaihin.
Ensimmäisinä päivinä kävimme omien mainostekstiensä mukaan Aasian suurimmassa Huvipuistossa, Essel Worldsissa. Huvipuisto oli kyllä isompi kuin Delhin vastava, laitemäärältään ehkä puolet meidän kotimaisesta ykköspuistosta Linnanmäestä. Saarella sijaitseva puisto oli myös siisti ja yllättävän rauhallinen, ja puistossa vietetty päivä oli ehdottomasti yksi Mumbain matkan parhaita. Ahkerana huvipuistokiertäjänä uudet huvipuistot tosin enää harvoin yllättävät uusilla laitteillaan. Tämänkin huvipuiston ykköslaitteet olivat Enterprise, Rainbow ja Sky Fighter - kaikki tuttuja suomen huvipuistoista. Parasta antia oli kuitenkin luistelurata. =) Mumbain ainoa luistelurata oli pienen pieni jääareena, jossa oli käsittämättömän huono ja pehmeä jää. Tylsät luistimet sai jalkaan eurolla puoleksi tunniksi ja eikun skrinnaamaan! Kertakaikkiaan mahtavaa luistella viileässä hallissa kun ulkona on yli 30 astetta lämpöä - ja iloa ei yhtään vähentänyt paikallisten hämmästely, kun meikäläinen sirklasi ympäri luistinrataa niin lujaa kuin pääsi. Täällähän tietty kukaan ei osaa luistella, saati että olisi koskaan nähnyt ketään luistelemassa. Ilokseni löytyi pelikojujen joukosta myös meidän linnamäen legendaarinen hevospeli (kuva) jossa minä kouliintunut huvipuistojockey kävin myös nöyryyttämässä paikallisia amatööriratsastajia. Harmikseni, täällä minua ei palkittu millään - linnanmäellä saa sentään pinssin :) Sain kuitenkin vähän takaisin viimekesänä linnanmäen kojupeliturnauksessa menetettyä itseluottamustani hävityäni Topille tavoitellun tittelin.
Muut ykkösnähtävyydet Mumbaissa eivät sitten tarjonneetkaan ihan hirveästi. Kävimme katsomassa Elefanttisaaren, roikkuvat puutarhat ja paikallisen akvaarion. Kaikki voisi tiivistää yhteen sanaan - mitättömiä. Elefanttisaarelle on kaiverettu reilu tuhat vuotta sitten kallion sisään suuri luola, joka on koristetty paikallisen jumala-sagaa kuvaavilla patsailla. Suurin osa patsaista tuhoutui portugalilaisten vallatessa saari tuhoten kaikki jumala symbolit. Roikkuvat puutarhat olivat koristeellinen pieni puisto, joka sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa olevalla harjulla. Akvaario oli akvaario, jossa ui meilläpäinkin tuttuja Tetra akvaariokaloja ja jotain eksoottisempia pieniä meri- ja järvikaloja. Minä en ainakaan paljoa saannut irti, tosin mitä minä kaloista tiedänkään. kalatutkija H0rgog tai filemestari Kai voisi olla toistamieltä.
Saana ja Inka saapuivat meidän lähtöäedeltävänä päivänä myös kaupunkiin, ja nopeasti heidän tavattuammekin törmäsimme mielenkiintoisiin, Intian matkamme kolmansiin suomalaisiin: Seijaan, Lasseen ja Malanaan. Tästä alkoi myös meidän Mumbain matkan ehdottomasti mielenkiintoisin yö. Seija on perheen äiti, Lasse 12-vuotias poika ja Malana 5-vuotias tytto. He ovat asuneet Intiassa melkein 8 vuotta, pääosin Goalla, ja Mumbain ympäristössä. Perheen norjalainen isä oli tällä norjassa selkäleikkauksessa. Kyseessä on siis enemmän tai vähemmän tyypillinen hippi-perhe. Perhe oli nyt 3 viikkoa sitten muuttanut Mumbaihin tienaamaan vähän rahaa Bollywood-statisteina. Niinpä he olivatkin juuri Colabassa (mumbain turistialue) etsimässä länsimaalaisen näköisiä turisteja yön saippuoopperakuvauksiin. Päätimme lähteä mukaan yön kuvauksiin ihan mielenkiinnosta.
Kuvaukset järjestettiin tällä kertaa viiden tähden hotellissa, jonne matkasimme täpötäydessä ruuhkajunassa (kuva junasta). Saavuimme paikalle n. klo 22.30 mutta kuvausporukka vasta alkoi valmistelemaan kuvauksia. Viiden tähden hotellin aulaan kasattiin yöksi mittava määrä valoja ja kamerakiskoja niin, että puolenyön aikaan aloitettiin yhden jakson kuvaus. Koko jakso saippuoopperamaisesti tapahtui hotellin aulassa ja oli tapahtumiltaan oli lähes pelkästään kahden päähenkilön hindinkielistä ja tunteikasta vuoropuhelua. Mitään lavasteita ei ollut, eikä pahemmin puvustoa statisteille. Muutamalle annettiin jotkut vaaleanpunaiset haalarit ilmeisesti siivojia esittäen, ja receptionisteille nahkaset jakut. Me muut olimme omissa vaateissamme. Kuvaaminen tehtiin kuitenkin hienosti jatkuvasti parilla liikkuvalla kameralla joko kiskoilla tai kamerapuomilla ilmavan pehmeästi. Me 6 eurooppalaista turistia kävelimme jatkuvasti aulaa edestakaisin esittäen hotellin asiakkaita ja voin vain kuvitella kuinka hölmön näköistä se on katsojista, että taustalla samat ihmiset kävelevät kuvassa edestakaisin ilman mitään päämäärää. Lillistä ja Inkasta tehtiin hotellin vastaanottovirkailijoita. Kyseessä oli kuulema sveitsiläinen hotelli joten vieraiden piti olla eurooppalaisen näköisiä. Kuvaukset kestivät aamuseitsemään jolloin diivan oloinen saippuoopperan naistähti kyllästyi ja lähti lätkimään, jolloin kuvaukset lopetettiin. Vielä lopuksi tuli tietysti intialaiseen tapaan rahojen puhallusyritys, ja kaikille meille ei haluttukaan maksaa luvattua 10 euron palkkiota. Kovan rähinän ja hampaidenkiristelyn jälkeen saimme kuitenkin palkkiomme ja pääsimme lähtemään aamuruuhkassa takaisin hotellille.
Melkein kuvauksia mielenkiintoisempaa oli kuitenkin tämä hippi-perhe. Suloinen Malana leikki Mumbain katulasten kanssa äidin istuessa kahvilassa. 12-vuotias Lasse, joka puhui sujuvasti englannin lisäksi hindiä ja melko hyvin suomea vaikutti myös paljon ikäistään vanhemmalta, tiesi tarkalleen mitä mistäkin piti maksaa, ja liikkui yksin mumbain yöjunilla jota moni täysi-ikäinenkään ei halua tehdä. Lapset eivät olleet koskaan käyneet koulua ja tuskin tulevat käymäänkään. Näiden lisäksi seijalla oli myös 15- ja 19-vuotiaat pojat jotka molemmat toimivat dj:nä soittaen trancea. Varsinaisesti kuitenkin kaikkien elämää oli ymmärtääkseni ravet ja trance-bileet mukaanlukien kaikki lieveilmiöt. Tarinoita omasta elämästään ja kommeluksistaan keski-ikäisellä Seijalla olisi varmaan kirjan verran, meille hän ehti kertoa vain muutaman. Jätetään kuitenkin yksityisyyden nimissä toisten tarinoiden levittäminen julkisesti internetissä tällä kertaa tekemättä. Voitte vain uskoa, että ne eivät ole ihan samanlaisia tarinoita mitä useimmat meistä kuulevat työpaikan kahvipöydissä.
Vanhempani saapuvat huomenna tänne Delhiin meitä moikaamaan. Mitäköhän siitäkin tulee.. :)
Terveisin,
Eero
MUMBAIN MATKA 1.-10.10.
Varokaa Oskari Katajisto ja Samuli Edelman! Bollywoodin kautta miljoonien intialaisten olohuoneisiin ensiviikolla saapuva Eero Eloranta saattaa tehdä välittömällä olemuksellaan ja ilmiömäisillä näyttelijän lahjoillaan lähtemättömän vaikutuksen kansaan jättäen kaikki muut maailmanvalloitusta tavoittelevat suomalaistähdet varjoonsa.
Tai sitten ei - statistin roolini paikallisessa saippuoopperassa ei välttämättä ollut kaikkein haastavin tai edes kovin erottuva rooli. Joka tapauksessa, ensi tai sitäseuraavalla viikolla minun kävelyäni kuliseissa pitäisi seurata useat miljoonat ihmiset.
Tapahtui Mumbaissa paljon muutakin kuin väsyttävä saippuaoopperan kuvaus. Yritän muistella tapahtumia, ja kertoilla tapahtumia sekalaisessa järjestyksessä, lopuksi lisää viimeisen yön Bollywood-kuvauksista.
Saavuimme siis tänään takaisin viikon Mumbain matkalta. Paluu pääluvultaan maailman suurimman yrityksen junilla kesti 21 tuntia, koska juna oli 4 tuntia myöhässä. On se kumma, ettei edes miljoonalla työntekijällä pysty pitämään junia aikataulussa.
Ei sen puoleen, junassa matkustaminen on täällä aika hauskaa. Englantilaisten perintönä täällä on mittava junaverkosto, ja junalla matkustamisesta voi halutessaan jopa nauttia. Täällä on junissa 7 eri luokkaa - okei, jokajunassa ei ole kaikkia luokkia mutta useimmiten on ainakin neljä. Kolme ylintä luokkaa on ilmastoituja vaunuja, ja me matkustimme halvimmassa ilmastoidussa luokassa, eli 3 AC:ssa. Junavaunussa on avoimia looseja, joissa on 3 sänkyä molemmin puolin. Yksityisyyttä ei siis hirveästi ole, mutta toisaalta - junat ovat suhteellisen siistejä, ja ennenkaikkea niissä on tarjoilu. Ihan niinkuin lentokoneissa, esim. 18 tunnin junamatkan aikana tarjotaan ensin pikku-snackia, myöhemmin illallinen joka sisältää alkukeiton, varsinaisen pääruoan ja lopuksi vielä jälkiruokajäätelöt ja kahvit. Aamulla tarjoillaan aamupala, ja kahvia ja teetä. Sujuu kyllä matka paljon joutusammin kun on koko ajan jotain syötävää.
Aiemmin tossa ihmettelin Indian Todayn -artikkelia suomentaessa hieman tota kohtaa, että junavarsien jätteet ovat joku ongelma. Nyt en enää ihmettele. Luonnollisesti junassa tulee aika lailla jätettä, kun koko ajan syödään pienistä muovilautasista, juodaan kahvia pahvimukeista, jne. Aina tarjoilujen välilä "junaemännät" jotka olivat tosin kaikki miehiä, kulkevat vaunuosaston läpi keräten roskat matkustajilta metalliseen jäteastiaan. Ja kun roskat on kerätty, "junastuertti" vain avaa vaunun oven ja tyhjentää 30 litraa jätettä 100 km/h tunnissa kiitävästä junasta radan varteen. Näin helppoa täällä on tuo jätehuolto :)
Mennään kuitenkin nyt vihdoin jo varsinaiseen Mumbaihin. Mumbai on n. 16 miljoonan asukaan kaupunki Intian keskivaiheilla länsirannikkola. Mumbai on ymmärtääkseni myös koko Intian liike-ja viihde-elämän keskus, ja väittää olevansa milloin Intian Los Angeles, milloin Intian New York. Kaupunki on rakennettu itseasiassa saarelle, ja varsinainen liikekeskus sijaitsee Manhattanin tapaan hyvin kiinteästi silloilla yhdistetyllä saarekkeella. Kaupungista löytyy valtavia pilvenpiirtäjiä ja kaareutuvan rantaviivalle piirtyvä kaupunkisilhuetti näyttää todella vaikuttavalta (kuva kaupunkisilhuetista). Kaupunkikuvaa on pyritty siistimään kieltämällä irtolaislehmät ja auto-riksat keskustasta, ja näimme myös ihmetykseksemme useita jäteautoja Mumbaissa (emme ole vielä kertakaan nähneet jäteautoa Delhissä). Kaikesta poikkeavuuden hehkutuksesta huolimatta, samat Intialaisethan sen Mumbainkin on kansoittanut. Elämänmeno ei näyttänyt hirveästi poikkeavan tästä Delhin arjesta, ja se niin paljon puhuttu viihde-elämäkin jäi mysteeriksi. Ehkä paikallisen oppaan tekstiä on uskominen: Länsimaiseen kulttuurin verrattuna Intian ilta-elämä on olematonta. Se, että olemattoman kertoo viidellä ei tee iltaelämästä vielä mitään verrattuna länsimaihin.
Ensimmäisinä päivinä kävimme omien mainostekstiensä mukaan Aasian suurimmassa Huvipuistossa, Essel Worldsissa. Huvipuisto oli kyllä isompi kuin Delhin vastava, laitemäärältään ehkä puolet meidän kotimaisesta ykköspuistosta Linnanmäestä. Saarella sijaitseva puisto oli myös siisti ja yllättävän rauhallinen, ja puistossa vietetty päivä oli ehdottomasti yksi Mumbain matkan parhaita. Ahkerana huvipuistokiertäjänä uudet huvipuistot tosin enää harvoin yllättävät uusilla laitteillaan. Tämänkin huvipuiston ykköslaitteet olivat Enterprise, Rainbow ja Sky Fighter - kaikki tuttuja suomen huvipuistoista. Parasta antia oli kuitenkin luistelurata. =) Mumbain ainoa luistelurata oli pienen pieni jääareena, jossa oli käsittämättömän huono ja pehmeä jää. Tylsät luistimet sai jalkaan eurolla puoleksi tunniksi ja eikun skrinnaamaan! Kertakaikkiaan mahtavaa luistella viileässä hallissa kun ulkona on yli 30 astetta lämpöä - ja iloa ei yhtään vähentänyt paikallisten hämmästely, kun meikäläinen sirklasi ympäri luistinrataa niin lujaa kuin pääsi. Täällähän tietty kukaan ei osaa luistella, saati että olisi koskaan nähnyt ketään luistelemassa. Ilokseni löytyi pelikojujen joukosta myös meidän linnamäen legendaarinen hevospeli (kuva) jossa minä kouliintunut huvipuistojockey kävin myös nöyryyttämässä paikallisia amatööriratsastajia. Harmikseni, täällä minua ei palkittu millään - linnanmäellä saa sentään pinssin :) Sain kuitenkin vähän takaisin viimekesänä linnanmäen kojupeliturnauksessa menetettyä itseluottamustani hävityäni Topille tavoitellun tittelin.
Muut ykkösnähtävyydet Mumbaissa eivät sitten tarjonneetkaan ihan hirveästi. Kävimme katsomassa Elefanttisaaren, roikkuvat puutarhat ja paikallisen akvaarion. Kaikki voisi tiivistää yhteen sanaan - mitättömiä. Elefanttisaarelle on kaiverettu reilu tuhat vuotta sitten kallion sisään suuri luola, joka on koristetty paikallisen jumala-sagaa kuvaavilla patsailla. Suurin osa patsaista tuhoutui portugalilaisten vallatessa saari tuhoten kaikki jumala symbolit. Roikkuvat puutarhat olivat koristeellinen pieni puisto, joka sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa olevalla harjulla. Akvaario oli akvaario, jossa ui meilläpäinkin tuttuja Tetra akvaariokaloja ja jotain eksoottisempia pieniä meri- ja järvikaloja. Minä en ainakaan paljoa saannut irti, tosin mitä minä kaloista tiedänkään. kalatutkija H0rgog tai filemestari Kai voisi olla toistamieltä.
Saana ja Inka saapuivat meidän lähtöäedeltävänä päivänä myös kaupunkiin, ja nopeasti heidän tavattuammekin törmäsimme mielenkiintoisiin, Intian matkamme kolmansiin suomalaisiin: Seijaan, Lasseen ja Malanaan. Tästä alkoi myös meidän Mumbain matkan ehdottomasti mielenkiintoisin yö. Seija on perheen äiti, Lasse 12-vuotias poika ja Malana 5-vuotias tytto. He ovat asuneet Intiassa melkein 8 vuotta, pääosin Goalla, ja Mumbain ympäristössä. Perheen norjalainen isä oli tällä norjassa selkäleikkauksessa. Kyseessä on siis enemmän tai vähemmän tyypillinen hippi-perhe. Perhe oli nyt 3 viikkoa sitten muuttanut Mumbaihin tienaamaan vähän rahaa Bollywood-statisteina. Niinpä he olivatkin juuri Colabassa (mumbain turistialue) etsimässä länsimaalaisen näköisiä turisteja yön saippuoopperakuvauksiin. Päätimme lähteä mukaan yön kuvauksiin ihan mielenkiinnosta.
Kuvaukset järjestettiin tällä kertaa viiden tähden hotellissa, jonne matkasimme täpötäydessä ruuhkajunassa (kuva junasta). Saavuimme paikalle n. klo 22.30 mutta kuvausporukka vasta alkoi valmistelemaan kuvauksia. Viiden tähden hotellin aulaan kasattiin yöksi mittava määrä valoja ja kamerakiskoja niin, että puolenyön aikaan aloitettiin yhden jakson kuvaus. Koko jakso saippuoopperamaisesti tapahtui hotellin aulassa ja oli tapahtumiltaan oli lähes pelkästään kahden päähenkilön hindinkielistä ja tunteikasta vuoropuhelua. Mitään lavasteita ei ollut, eikä pahemmin puvustoa statisteille. Muutamalle annettiin jotkut vaaleanpunaiset haalarit ilmeisesti siivojia esittäen, ja receptionisteille nahkaset jakut. Me muut olimme omissa vaateissamme. Kuvaaminen tehtiin kuitenkin hienosti jatkuvasti parilla liikkuvalla kameralla joko kiskoilla tai kamerapuomilla ilmavan pehmeästi. Me 6 eurooppalaista turistia kävelimme jatkuvasti aulaa edestakaisin esittäen hotellin asiakkaita ja voin vain kuvitella kuinka hölmön näköistä se on katsojista, että taustalla samat ihmiset kävelevät kuvassa edestakaisin ilman mitään päämäärää. Lillistä ja Inkasta tehtiin hotellin vastaanottovirkailijoita. Kyseessä oli kuulema sveitsiläinen hotelli joten vieraiden piti olla eurooppalaisen näköisiä. Kuvaukset kestivät aamuseitsemään jolloin diivan oloinen saippuoopperan naistähti kyllästyi ja lähti lätkimään, jolloin kuvaukset lopetettiin. Vielä lopuksi tuli tietysti intialaiseen tapaan rahojen puhallusyritys, ja kaikille meille ei haluttukaan maksaa luvattua 10 euron palkkiota. Kovan rähinän ja hampaidenkiristelyn jälkeen saimme kuitenkin palkkiomme ja pääsimme lähtemään aamuruuhkassa takaisin hotellille.
Melkein kuvauksia mielenkiintoisempaa oli kuitenkin tämä hippi-perhe. Suloinen Malana leikki Mumbain katulasten kanssa äidin istuessa kahvilassa. 12-vuotias Lasse, joka puhui sujuvasti englannin lisäksi hindiä ja melko hyvin suomea vaikutti myös paljon ikäistään vanhemmalta, tiesi tarkalleen mitä mistäkin piti maksaa, ja liikkui yksin mumbain yöjunilla jota moni täysi-ikäinenkään ei halua tehdä. Lapset eivät olleet koskaan käyneet koulua ja tuskin tulevat käymäänkään. Näiden lisäksi seijalla oli myös 15- ja 19-vuotiaat pojat jotka molemmat toimivat dj:nä soittaen trancea. Varsinaisesti kuitenkin kaikkien elämää oli ymmärtääkseni ravet ja trance-bileet mukaanlukien kaikki lieveilmiöt. Tarinoita omasta elämästään ja kommeluksistaan keski-ikäisellä Seijalla olisi varmaan kirjan verran, meille hän ehti kertoa vain muutaman. Jätetään kuitenkin yksityisyyden nimissä toisten tarinoiden levittäminen julkisesti internetissä tällä kertaa tekemättä. Voitte vain uskoa, että ne eivät ole ihan samanlaisia tarinoita mitä useimmat meistä kuulevat työpaikan kahvipöydissä.
Vanhempani saapuvat huomenna tänne Delhiin meitä moikaamaan. Mitäköhän siitäkin tulee.. :)
Terveisin,
Eero
Comments:
MOi error, tää sun tarina on aivan loistava, tätä on vaan niin paljon etten oo ehtiny kaikkee lukea.
..hyvää matkaa ja terveisiä Saanalle ja Inkalle
Tim
Post a Comment
..hyvää matkaa ja terveisiä Saanalle ja Inkalle
Tim
Lue lisää arkistosta.
