3.9.04
3.9.2004 Perjantai
Yksi kouluviikko on taas takana. Koulu sujui tavalliseen tapaan, puolet tunneistani oli peruttu ilman mitään ennakkoilmoitusta. Täällä on tapana peruutella tunteja aika helpolla, jos professorilla on kiireitä tai jotain muuta tärkeämpää. Informaation jakamista oppilailla ei pidetä niin tärkeänä - kai ne huomaa, että tuntia ei ole kun opettaja ei saavu luokkaan. Suoraa sanottuna tällainen hieman turhauttaa. Paikallisia se ei tunnu haittavan, hengaavathan ne muutenkin koulumaisesti aamusta iltaan koululla ja "hyppytunnit" ovat vaan piristävä lisä heille.
Ilmastointilaite on repinyt omalla painollaan pikkuhiljaa lähes koko meidän seinän irti ja seinä näyttää nyt tosi huolestuttavalta. Ainoa mieltä lämmittävä asia on, että muurarin hinta ei varmaan tässä maassa paljoa ole. Suurempi ongelma on se, mistä se hankitaan. Pitäisi varmaan vuorkaemännällekin kertoa tästä. Varsinainen ongelma ilmeisesti oli, että "ammattiasentajat" asensivat tuon ilmastoinlaatikon roikkumaan tuosta seinän kolosta ilman minkäänlaista tukea toiselta puolelta, ja näin se omalla painollaaon kammenut seinästä rappaukset lähes kokonaan irti. Tämän ilmastointiepisodin jälkeen en hirveästi jaksa enää innostua tämän maan halvasta työvoimasta. Jonkun alan ammatinharjoittaja tässä maassa ei todellakaan tarkoita, että kyseessä olisi alan ammattilainen. Kai sitä suomessakin saa halvalla minkälienee äijän tekemään mitälienee hommia vähän sinnepäin. Suomessa vaan on hyvä ammattikoulutusjärjestelmä, ja ammattihenkilöt yleensä osaavat asiansa. Tässä maassa tuskin on ammattikouluja olemassakaan.
Maanantaina oli myös joku uskonnollinen vapaapäivä. Niitä tässä maassa on myös ihan pilvin pimein. Lähdimme vapaapäivänä sitten käymään Lillin kanssa paikallisessa huvipuistossa. Huvipuisto vastasi meikäläistä kiertävää tivolia laitteiltaan ja tunnelmaltaan. Hinta tosi ei ollut paha - superranneke maskoi 4 euroa. Toisaalta, laitteet oli niin onnettomia karuselleja, että emme taineet paljoa yli tuntia puistossa viihtyä. Jännän huomion havaitsin sen sijaan huvipuiston superlaitteesta, köysiradasta. Köysirata oli tasamaalle tehty 50 metriä pitkä suomen laskettelukeskuksista tuttu tuolihissi. Tämä köysirata kulki huvipuiston rinnalla toimivan vesipuiston yli. Vesipuisto oli täynnä ihmisiä, lapsia, nuoria ja aikuisia. Sukupuolijakauma vaan oli hieman kummastuttava, 99% vesipedoista oli miehiä. Ilmeisesti tässä vanhoillisen tiukassa maailmassa naisen ei ole soveliasta esiintyä uima-asussa julkisesti. Muutamat naiset, jotka näimme altailla oli verhoutunut käsittämättömään lähes koko vartalon peittävään uimariepuun, joka ei todellakaan näyttänyt kovinkaan näppärältä asulta vesileikkeihin.
Tänään perjantaina kävin myös ihailemassa toista Delhin suurista turistihoukuttimista, Junamuseota. Intiassahan on maailman laajin, suurin ja ainakin heidän omasta mielestään, hienoin rautatiejärjestelmä. Pääosin englantilaisten perintönä rakennettu valtava rataverkosto on edelleen erittäin tärkeässä osassa tavaroiden ja ihmisten liikuttelussa tässä pitkien välimatkojen matkojen maassa. Rautatiemuseon edullinen sisääspääsymaksu, 20 senttiä, ei kuitenkaan ollut houkutellut massoja ainakaan tänään paikalle. Olin koko museossa lähes yksin. Museon pihalle oli rahdattu iso kasa vanhoja käytöstä poistettuja vetureita ympäri Intiaa, mielenkiintoista rautaromua paljon jopa viimevuosisadan puolelta. Hieman suretti tosin vetureiden ja vaunujen kohtalo. Osa oli pahasti ruosteessa, huonossa maalissa ja täysin suojaamatta sateelta. Täällä tämä arvokkaan museoperinnönkin vaaliminen tehdään samaan tapaan kun kaikki muukin - vähän sinnepäin. Sisällä museopaviljongissa oli myös paljon pienoismalleja, ja yksityiskohtaista tietoa rautateiden historiasta ja kehityksestä Intiassa. Kyllä tuo rautatie on ollut joskus todella suuri ja merkittävä asia, ja edelleen se kyllä jotenkin kierolla tavoin kiehtoo ainakin minua.
Jotkut ova kyselleet ja ihmetelleet tuota veden pumppaamista. Miksi vettä pitää pumpata klo 5-7, ja miten se tapahtuu? Selitän tätä asiaa nyt hieman, mikäli siitä itsekään tarpeeksi vielä ymmärrän. Tällaisessa kehitysmaametropolissa kuin Delhi kaupungin väkiluku on kasvanut paljon kovemmalla tahdilla, kuin kaupunkilaisia palveleva infrasturktuuri. Tämän seurauksena, nykyinen vesijärjestlemä ei riitä tuottamaan riittävästi vettä tai riittävää painetta kaikille kaupungin vesijohdon päässä oleville ihmisille. Niinpä suuressa viisaudessaan ovat vesiviranomaiset päättäneet, että vettä jaella eri kellonaikoina eri alueille. Näin vedenpaine riittää palvelemaan pientä joukkoa kerrallaan. Tässä meidän alueella vettä jaellaan sitten klo 5-7 aamuisin. Tämä ei tosin tarkoita, että vedenpaine tällöinkään olisi vielä riittävä. Suomessahan sitä pitää ihan selviönä, että kun hanan avaa, niin sieltä tulee vettä vakiopaineella. Suomesta tuttu toimiva vesijohtojärjestelmä saa meidät helposti unohtamaan luonnot lait. Tietenkin veden paineeseen vaikuttaa fysiikan lakien mukaan myös se, kuinka monta hanaa samasta vesijohdosta on auki samanaikaisesti. Veden jakelun ollessa auki kaikki yrittävät hyödyntää jaettavan veden keräämällä sen tankkeihinsa. Tässä vaiheessa tulevat pumput apuun. Me keskiluokkalaisten paremmalla asuntoalueella asuvat olemme varustaneet asuntomme tehoikkailla sähköpumpuilla, jotka kehittävät vesilinjaan alipainetta, ja näin saamme rosvottua verkostosta vettä pumputtomien kustannuksella riittävästi. Sama pumppu myös saa veden nousemaan aina katolle asti, missä meidän yksi kolmesta vesitankista sijaitsee. Tämä vesiongelma on luullakseni kohtuullisen tuore ongelma täällä. Näyttäisi ainakin, että meidän suhteellisen uudehkoon, maksimissaan 20 vuotta vanhaan taloonkin nämä kaikki pumppu- ja tankkijärjestelmät on tehty jälkikäteen.
Muuten elämä sujuu tasapaksusti ja värittömästi. Virikkeitä vapaa-aikaan ei tässä kaupungissa hirveästi pursuile ja niinpä olen viimepäivinä jopa lukenut kirjoja, että saisi ajan jotenkin kulumaan. Lähikaupasta ostettu mustavalkoinen minitelevisiokin osoittautui virheinvestoinniksi, kun sain siitä näkymään peräti kaksi hindin kielistä kanavaa.
Ruokahuolto tuottaa edelleen hieman ongelmaa, koska hienoissa ravintoloissa syömiseen menee omaisuus, mutta likaiset "kanttiinit" ei todellakaan houkuttele. Kansainväliset pikaruokalatkin jo tökkii niiden kulttuurimuokatulla valikoimallaan. Kaikki päivittäiset ystäväni suomessa muistanevat kuinka lopen kyllästynyt olin suomessa ranskalaisiin perunoihin. Yllättäen täällä ne maistuvat minulle loistavasti. Ne nimittäin ovat ainoa pikaruokalan artikkeli joka maistuu tismalleen samalta täällä kuin Suomessa. Ymmärrättehän, että myöskään PizzaHut, Subway tai McDonnals ei todellakaan voi tarjoilla täällä nautaa tai porsasta. Niinpä Mc:ssä on tarjolla BicMacien ja McFeastien sijasta liuta ihmeellisiä McKana- ja mcKasvis hampurilaisia, Subwayssa epätoivoisesti yritetään tehdä kansainvälisiä klassikoita korvikkeiden voimin - lammasmeetwurstia, kanakinkkua, jne. Korvike-Italian BMT on kaukana sen länsimaisesta esikuvastaan. PizzaHutin ruokalistalla paikallisten kana- ja kasvispizzojen joukossa esitellään PizzaHutin kansainvälinen suosikki, kuuluisa Pepperonipizza, mutta pieni alaviiteteksti kertoo, että tuote on keskeytetty raaka-aineiden maahantuontivaikeuksien vuoksi.
T: eero
Yksi kouluviikko on taas takana. Koulu sujui tavalliseen tapaan, puolet tunneistani oli peruttu ilman mitään ennakkoilmoitusta. Täällä on tapana peruutella tunteja aika helpolla, jos professorilla on kiireitä tai jotain muuta tärkeämpää. Informaation jakamista oppilailla ei pidetä niin tärkeänä - kai ne huomaa, että tuntia ei ole kun opettaja ei saavu luokkaan. Suoraa sanottuna tällainen hieman turhauttaa. Paikallisia se ei tunnu haittavan, hengaavathan ne muutenkin koulumaisesti aamusta iltaan koululla ja "hyppytunnit" ovat vaan piristävä lisä heille.
Ilmastointilaite on repinyt omalla painollaan pikkuhiljaa lähes koko meidän seinän irti ja seinä näyttää nyt tosi huolestuttavalta. Ainoa mieltä lämmittävä asia on, että muurarin hinta ei varmaan tässä maassa paljoa ole. Suurempi ongelma on se, mistä se hankitaan. Pitäisi varmaan vuorkaemännällekin kertoa tästä. Varsinainen ongelma ilmeisesti oli, että "ammattiasentajat" asensivat tuon ilmastoinlaatikon roikkumaan tuosta seinän kolosta ilman minkäänlaista tukea toiselta puolelta, ja näin se omalla painollaaon kammenut seinästä rappaukset lähes kokonaan irti. Tämän ilmastointiepisodin jälkeen en hirveästi jaksa enää innostua tämän maan halvasta työvoimasta. Jonkun alan ammatinharjoittaja tässä maassa ei todellakaan tarkoita, että kyseessä olisi alan ammattilainen. Kai sitä suomessakin saa halvalla minkälienee äijän tekemään mitälienee hommia vähän sinnepäin. Suomessa vaan on hyvä ammattikoulutusjärjestelmä, ja ammattihenkilöt yleensä osaavat asiansa. Tässä maassa tuskin on ammattikouluja olemassakaan.
Maanantaina oli myös joku uskonnollinen vapaapäivä. Niitä tässä maassa on myös ihan pilvin pimein. Lähdimme vapaapäivänä sitten käymään Lillin kanssa paikallisessa huvipuistossa. Huvipuisto vastasi meikäläistä kiertävää tivolia laitteiltaan ja tunnelmaltaan. Hinta tosi ei ollut paha - superranneke maskoi 4 euroa. Toisaalta, laitteet oli niin onnettomia karuselleja, että emme taineet paljoa yli tuntia puistossa viihtyä. Jännän huomion havaitsin sen sijaan huvipuiston superlaitteesta, köysiradasta. Köysirata oli tasamaalle tehty 50 metriä pitkä suomen laskettelukeskuksista tuttu tuolihissi. Tämä köysirata kulki huvipuiston rinnalla toimivan vesipuiston yli. Vesipuisto oli täynnä ihmisiä, lapsia, nuoria ja aikuisia. Sukupuolijakauma vaan oli hieman kummastuttava, 99% vesipedoista oli miehiä. Ilmeisesti tässä vanhoillisen tiukassa maailmassa naisen ei ole soveliasta esiintyä uima-asussa julkisesti. Muutamat naiset, jotka näimme altailla oli verhoutunut käsittämättömään lähes koko vartalon peittävään uimariepuun, joka ei todellakaan näyttänyt kovinkaan näppärältä asulta vesileikkeihin.
Tänään perjantaina kävin myös ihailemassa toista Delhin suurista turistihoukuttimista, Junamuseota. Intiassahan on maailman laajin, suurin ja ainakin heidän omasta mielestään, hienoin rautatiejärjestelmä. Pääosin englantilaisten perintönä rakennettu valtava rataverkosto on edelleen erittäin tärkeässä osassa tavaroiden ja ihmisten liikuttelussa tässä pitkien välimatkojen matkojen maassa. Rautatiemuseon edullinen sisääspääsymaksu, 20 senttiä, ei kuitenkaan ollut houkutellut massoja ainakaan tänään paikalle. Olin koko museossa lähes yksin. Museon pihalle oli rahdattu iso kasa vanhoja käytöstä poistettuja vetureita ympäri Intiaa, mielenkiintoista rautaromua paljon jopa viimevuosisadan puolelta. Hieman suretti tosin vetureiden ja vaunujen kohtalo. Osa oli pahasti ruosteessa, huonossa maalissa ja täysin suojaamatta sateelta. Täällä tämä arvokkaan museoperinnönkin vaaliminen tehdään samaan tapaan kun kaikki muukin - vähän sinnepäin. Sisällä museopaviljongissa oli myös paljon pienoismalleja, ja yksityiskohtaista tietoa rautateiden historiasta ja kehityksestä Intiassa. Kyllä tuo rautatie on ollut joskus todella suuri ja merkittävä asia, ja edelleen se kyllä jotenkin kierolla tavoin kiehtoo ainakin minua.
Jotkut ova kyselleet ja ihmetelleet tuota veden pumppaamista. Miksi vettä pitää pumpata klo 5-7, ja miten se tapahtuu? Selitän tätä asiaa nyt hieman, mikäli siitä itsekään tarpeeksi vielä ymmärrän. Tällaisessa kehitysmaametropolissa kuin Delhi kaupungin väkiluku on kasvanut paljon kovemmalla tahdilla, kuin kaupunkilaisia palveleva infrasturktuuri. Tämän seurauksena, nykyinen vesijärjestlemä ei riitä tuottamaan riittävästi vettä tai riittävää painetta kaikille kaupungin vesijohdon päässä oleville ihmisille. Niinpä suuressa viisaudessaan ovat vesiviranomaiset päättäneet, että vettä jaella eri kellonaikoina eri alueille. Näin vedenpaine riittää palvelemaan pientä joukkoa kerrallaan. Tässä meidän alueella vettä jaellaan sitten klo 5-7 aamuisin. Tämä ei tosin tarkoita, että vedenpaine tällöinkään olisi vielä riittävä. Suomessahan sitä pitää ihan selviönä, että kun hanan avaa, niin sieltä tulee vettä vakiopaineella. Suomesta tuttu toimiva vesijohtojärjestelmä saa meidät helposti unohtamaan luonnot lait. Tietenkin veden paineeseen vaikuttaa fysiikan lakien mukaan myös se, kuinka monta hanaa samasta vesijohdosta on auki samanaikaisesti. Veden jakelun ollessa auki kaikki yrittävät hyödyntää jaettavan veden keräämällä sen tankkeihinsa. Tässä vaiheessa tulevat pumput apuun. Me keskiluokkalaisten paremmalla asuntoalueella asuvat olemme varustaneet asuntomme tehoikkailla sähköpumpuilla, jotka kehittävät vesilinjaan alipainetta, ja näin saamme rosvottua verkostosta vettä pumputtomien kustannuksella riittävästi. Sama pumppu myös saa veden nousemaan aina katolle asti, missä meidän yksi kolmesta vesitankista sijaitsee. Tämä vesiongelma on luullakseni kohtuullisen tuore ongelma täällä. Näyttäisi ainakin, että meidän suhteellisen uudehkoon, maksimissaan 20 vuotta vanhaan taloonkin nämä kaikki pumppu- ja tankkijärjestelmät on tehty jälkikäteen.
Muuten elämä sujuu tasapaksusti ja värittömästi. Virikkeitä vapaa-aikaan ei tässä kaupungissa hirveästi pursuile ja niinpä olen viimepäivinä jopa lukenut kirjoja, että saisi ajan jotenkin kulumaan. Lähikaupasta ostettu mustavalkoinen minitelevisiokin osoittautui virheinvestoinniksi, kun sain siitä näkymään peräti kaksi hindin kielistä kanavaa.
Ruokahuolto tuottaa edelleen hieman ongelmaa, koska hienoissa ravintoloissa syömiseen menee omaisuus, mutta likaiset "kanttiinit" ei todellakaan houkuttele. Kansainväliset pikaruokalatkin jo tökkii niiden kulttuurimuokatulla valikoimallaan. Kaikki päivittäiset ystäväni suomessa muistanevat kuinka lopen kyllästynyt olin suomessa ranskalaisiin perunoihin. Yllättäen täällä ne maistuvat minulle loistavasti. Ne nimittäin ovat ainoa pikaruokalan artikkeli joka maistuu tismalleen samalta täällä kuin Suomessa. Ymmärrättehän, että myöskään PizzaHut, Subway tai McDonnals ei todellakaan voi tarjoilla täällä nautaa tai porsasta. Niinpä Mc:ssä on tarjolla BicMacien ja McFeastien sijasta liuta ihmeellisiä McKana- ja mcKasvis hampurilaisia, Subwayssa epätoivoisesti yritetään tehdä kansainvälisiä klassikoita korvikkeiden voimin - lammasmeetwurstia, kanakinkkua, jne. Korvike-Italian BMT on kaukana sen länsimaisesta esikuvastaan. PizzaHutin ruokalistalla paikallisten kana- ja kasvispizzojen joukossa esitellään PizzaHutin kansainvälinen suosikki, kuuluisa Pepperonipizza, mutta pieni alaviiteteksti kertoo, että tuote on keskeytetty raaka-aineiden maahantuontivaikeuksien vuoksi.
T: eero
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.
