27.9.04
27.9.2004
Delhissä taas! Vietettiin viikonloppu naapurimaakunnassa Rajasthanissa Udaipur-nimisessä kaupungissa Eeron, Marian ja kolmen intialaisen tytön kanssa, jotka ovat Marian ja minun luokkatovereita. Aika helposti kaikki kävi, kun oli kolme hindiä puhuvaa lokaalia matkassa. Me heittäydyttiin Eeron kanssa aika laiskoiksi ja annettiin tyttöjen hoitaa säätäminen :)! Matka oli oikein piristävä ja kaupunki ihana! Nyt on taas ihanan rentoutunut olo ja Delhiä jaksaa taas uusin voimin. Matkustelua olisi kiva harrastaa enemmänkin mutta tämä matkanteko täällä on niin hermoja koettelevaa ja aikaa vievää, että koulun ohella se on vähän hankalaa. Matka Delhistä Udaipuriin kesti 17,5 tuntia ja kilometrejä sinne on kuitenkin vain 664. Erityisen rasittavaksi matkan teki se, että eksyimme karjavaunubussiin, joita olemme Eeron kanssa aikaisemmin katselleet vain etäältä ja päättäneet, että jätämme sen kokemuksen väliin. No, tulipahan se nyt sitten kuitenkin tehtyä. Bussi oli tupaten täynnä, ilma hirvittävä, jalkatilaa sentti ja penkit tekonahkaa, joten Intian lämpötiloissa pylly ja selkä olivat hetkessä hiestä märät. Marian ja minun jalat turposivat elefantin tassun kokoisiksi möykyiksi, jotka eivät laskeneet vielä seuraavanakaan päivänä. Olimme perillä siis perjantai-iltapäivänä ja aika nopeasti teimme Eeron ja Marian kanssa päätöksen, että siirtäisimme lähtömme sunnuntaihin. Ajatus paluumatkan aloittamisesta heti seuraavana päivänä ei oikein kutkuttanut. Varsinkin kun sandaaleista kurkisti kymmenen epämääräistä pulleaa palloa, jotka joskus olivat kulkeneet varpaiden nimellä.
Ihanan, raikastavan, virkistävän ja puhdistavan suihkun jälkeen tunsimme itsemme kuin uudesti syntyneiksi ja shipsi-suklaakeksi-matkaruokavalion jälkeen ruoka maittoi. Sitten oli vuorossa uskonnollisen festivaalin ihmettelyä ja jauhopommien väistelyä. Intialaiset tytöt selittivät, että punainen jauhe tuottaa onnea koko vuodeksi ja niinpä kulkueessa kulkevat lapset pommittivat meitä jauheosumilla, niin että puhdistavasta suihkusta oli jäljellä enää muisto. Ehkäpä meidät on nyt kuitenkin siunattu hyvällä onnella vuodeksi eteenpäin, joten turha tässä on valittaa. Ostohysteria valtasi tytöt ja Eeron hermot alkoivat olla kireällä, kun koko reissu näytti menevän pelkäksi shoppailuksi. Jouluihmisenä aloin tehdä jo hankintoja perheelleni :)! Mutta onhan nyt jo syyskuu!
Lauantai meni nähtävyyksiä kiertäessä. Nähtiin Monsuunipalatsi ja Maharajan temppelipuisto ja Lake Palace ja City Palace. Palatseja siis kerrakseen. Käytiin hakemassa Eeron kanssa vähän virikkeitä minkälaista pytinkiä sitä voisi joskus itsekin pystyttää :)! Ja päästiinpä me vihdoin ratsastamaan kamelillakin!!! Sehän on ollut meidän ykköstavoitteemme koko täällä oloajan :)! Tai ehkä ykkösenä on kuitenkin elefantilla ratsastus mutta kameliajelu tulee hyvänä kakkosena :)! Se oli kauhean kivaa eikä ollenkaan niin keinuvaa, kun olin kuvitellut. Monilta tutuilta ja eri lähteistä olen lukenut ja kuullut, että kamelilla ratsastaessa tuntisi itsensä helposti merisairaaksi mutta minusta siellä kyttyröiden seassa oli ihan miellyttävää istua. Teki heti mieli kamelisafarille! Muuten se alkuperäiskylä, missä kameliratsastusta oli tarjolla, tuntui kovin keinotekoiselta, se kun oli rakennettu kokonaan turisteille. Kaikkialla oli hirvittävän siistiä ja puhdasta, talot loistivat auringon kanssa kilpaa ja seinät olivat suoria, ja ’alkuperäisasuissa’ olevat ’alkuperäisasukkaat’ kauppasivat meille kovasti ’alkuperäistuotteitaan’ ’alkuperäiseen’ hintaan. Meidän seurueen lisäksi ’alkuperäiskylässä’ oli ainoastaan yksi toinen turistipariskunta. Turistisesonki ei ole vielä ilmeisesti kuumimmillaan.
Turistipäivä oli muuten oikein miellyttävä mutta lopuksi piti tulla vielä tietysti tavanomainen hintakiista. Olimme vuokranneet riksan päiväksi käyttöömme 300 rupian hintaan (6 euroa) mutta maksuhetkellä hinta olikin pompannut 450 rupiaan (9 euroon). Meille ei käynyt oikein selväksi minkä takia mutta lopulta kuitenkin maksoimme rupiat kuskille, ja sitten illalla eräs riksakuski tarjosi meille samanlaista turistikierrosta seuraavalle päivälle 250 rupian hintaan. Jotenkin välillä tämä välistä vetäminen rasittaa.
Intialaiset tytöt lähtivät bussilla takaisin Delhiin ja me jäimme Eeron ja Marian kanssa vielä rentoutumaan Udaipurin rauhaan. Illallista ja istuskelua. Ikävä kyllä Intia menee niin sanotusti kiinni yhdentoista aikaan illalla eli mistään ei löydy sen jälkeen enää mitään tekemistä, koska kaikki vetäytyvät koteihinsa perhekeskeiseen elämäänsä. Ihmisiä ei ole missään, kaikki baarit ovat kiinni ja kaduilla on enää lehmiä ja sikoja. Joten vetäydyimme hotellille nukkumaan.
Sunnuntai meni vähän ohi. Yksi kivimurskamuseo ja sitten ajantappamista ja bussin odottelua. Bussi lähti kuudelta illalla ja nyt oli vuorossa Deluxe-bussi makuulavitsoineen. Yritimme ehkäistä jalkojen turpoamista ;)! Muuten miellyttävä 15 tunnin matka mutta en päässyt kuskin kanssa oikein samalle aaltopituudelle ja niinpä odottelin vessataukoa rattoisasti yhdestä yöllä varttia yli neljään. Alkoi kuoppaisilla teillä huumori loppumaan ja nukkumaan pääsin siis puoli viiden aikaan. Ehkä ne junat ovat silti mukavampia matkustusajoneuvoja.
Valvotusta yöstä huolimatta olo on silti virkeä :)! Kuin pidemmälläkin lomalla olisi ollut. Oikein innolla odotan perjantaita ja lähtöä Mumbaihin – varsinkin, kun matkustamme junalla :)! Kivaa!
lilli
Delhissä taas! Vietettiin viikonloppu naapurimaakunnassa Rajasthanissa Udaipur-nimisessä kaupungissa Eeron, Marian ja kolmen intialaisen tytön kanssa, jotka ovat Marian ja minun luokkatovereita. Aika helposti kaikki kävi, kun oli kolme hindiä puhuvaa lokaalia matkassa. Me heittäydyttiin Eeron kanssa aika laiskoiksi ja annettiin tyttöjen hoitaa säätäminen :)! Matka oli oikein piristävä ja kaupunki ihana! Nyt on taas ihanan rentoutunut olo ja Delhiä jaksaa taas uusin voimin. Matkustelua olisi kiva harrastaa enemmänkin mutta tämä matkanteko täällä on niin hermoja koettelevaa ja aikaa vievää, että koulun ohella se on vähän hankalaa. Matka Delhistä Udaipuriin kesti 17,5 tuntia ja kilometrejä sinne on kuitenkin vain 664. Erityisen rasittavaksi matkan teki se, että eksyimme karjavaunubussiin, joita olemme Eeron kanssa aikaisemmin katselleet vain etäältä ja päättäneet, että jätämme sen kokemuksen väliin. No, tulipahan se nyt sitten kuitenkin tehtyä. Bussi oli tupaten täynnä, ilma hirvittävä, jalkatilaa sentti ja penkit tekonahkaa, joten Intian lämpötiloissa pylly ja selkä olivat hetkessä hiestä märät. Marian ja minun jalat turposivat elefantin tassun kokoisiksi möykyiksi, jotka eivät laskeneet vielä seuraavanakaan päivänä. Olimme perillä siis perjantai-iltapäivänä ja aika nopeasti teimme Eeron ja Marian kanssa päätöksen, että siirtäisimme lähtömme sunnuntaihin. Ajatus paluumatkan aloittamisesta heti seuraavana päivänä ei oikein kutkuttanut. Varsinkin kun sandaaleista kurkisti kymmenen epämääräistä pulleaa palloa, jotka joskus olivat kulkeneet varpaiden nimellä.
Ihanan, raikastavan, virkistävän ja puhdistavan suihkun jälkeen tunsimme itsemme kuin uudesti syntyneiksi ja shipsi-suklaakeksi-matkaruokavalion jälkeen ruoka maittoi. Sitten oli vuorossa uskonnollisen festivaalin ihmettelyä ja jauhopommien väistelyä. Intialaiset tytöt selittivät, että punainen jauhe tuottaa onnea koko vuodeksi ja niinpä kulkueessa kulkevat lapset pommittivat meitä jauheosumilla, niin että puhdistavasta suihkusta oli jäljellä enää muisto. Ehkäpä meidät on nyt kuitenkin siunattu hyvällä onnella vuodeksi eteenpäin, joten turha tässä on valittaa. Ostohysteria valtasi tytöt ja Eeron hermot alkoivat olla kireällä, kun koko reissu näytti menevän pelkäksi shoppailuksi. Jouluihmisenä aloin tehdä jo hankintoja perheelleni :)! Mutta onhan nyt jo syyskuu!
Lauantai meni nähtävyyksiä kiertäessä. Nähtiin Monsuunipalatsi ja Maharajan temppelipuisto ja Lake Palace ja City Palace. Palatseja siis kerrakseen. Käytiin hakemassa Eeron kanssa vähän virikkeitä minkälaista pytinkiä sitä voisi joskus itsekin pystyttää :)! Ja päästiinpä me vihdoin ratsastamaan kamelillakin!!! Sehän on ollut meidän ykköstavoitteemme koko täällä oloajan :)! Tai ehkä ykkösenä on kuitenkin elefantilla ratsastus mutta kameliajelu tulee hyvänä kakkosena :)! Se oli kauhean kivaa eikä ollenkaan niin keinuvaa, kun olin kuvitellut. Monilta tutuilta ja eri lähteistä olen lukenut ja kuullut, että kamelilla ratsastaessa tuntisi itsensä helposti merisairaaksi mutta minusta siellä kyttyröiden seassa oli ihan miellyttävää istua. Teki heti mieli kamelisafarille! Muuten se alkuperäiskylä, missä kameliratsastusta oli tarjolla, tuntui kovin keinotekoiselta, se kun oli rakennettu kokonaan turisteille. Kaikkialla oli hirvittävän siistiä ja puhdasta, talot loistivat auringon kanssa kilpaa ja seinät olivat suoria, ja ’alkuperäisasuissa’ olevat ’alkuperäisasukkaat’ kauppasivat meille kovasti ’alkuperäistuotteitaan’ ’alkuperäiseen’ hintaan. Meidän seurueen lisäksi ’alkuperäiskylässä’ oli ainoastaan yksi toinen turistipariskunta. Turistisesonki ei ole vielä ilmeisesti kuumimmillaan.
Turistipäivä oli muuten oikein miellyttävä mutta lopuksi piti tulla vielä tietysti tavanomainen hintakiista. Olimme vuokranneet riksan päiväksi käyttöömme 300 rupian hintaan (6 euroa) mutta maksuhetkellä hinta olikin pompannut 450 rupiaan (9 euroon). Meille ei käynyt oikein selväksi minkä takia mutta lopulta kuitenkin maksoimme rupiat kuskille, ja sitten illalla eräs riksakuski tarjosi meille samanlaista turistikierrosta seuraavalle päivälle 250 rupian hintaan. Jotenkin välillä tämä välistä vetäminen rasittaa.
Intialaiset tytöt lähtivät bussilla takaisin Delhiin ja me jäimme Eeron ja Marian kanssa vielä rentoutumaan Udaipurin rauhaan. Illallista ja istuskelua. Ikävä kyllä Intia menee niin sanotusti kiinni yhdentoista aikaan illalla eli mistään ei löydy sen jälkeen enää mitään tekemistä, koska kaikki vetäytyvät koteihinsa perhekeskeiseen elämäänsä. Ihmisiä ei ole missään, kaikki baarit ovat kiinni ja kaduilla on enää lehmiä ja sikoja. Joten vetäydyimme hotellille nukkumaan.
Sunnuntai meni vähän ohi. Yksi kivimurskamuseo ja sitten ajantappamista ja bussin odottelua. Bussi lähti kuudelta illalla ja nyt oli vuorossa Deluxe-bussi makuulavitsoineen. Yritimme ehkäistä jalkojen turpoamista ;)! Muuten miellyttävä 15 tunnin matka mutta en päässyt kuskin kanssa oikein samalle aaltopituudelle ja niinpä odottelin vessataukoa rattoisasti yhdestä yöllä varttia yli neljään. Alkoi kuoppaisilla teillä huumori loppumaan ja nukkumaan pääsin siis puoli viiden aikaan. Ehkä ne junat ovat silti mukavampia matkustusajoneuvoja.
Valvotusta yöstä huolimatta olo on silti virkeä :)! Kuin pidemmälläkin lomalla olisi ollut. Oikein innolla odotan perjantaita ja lähtöä Mumbaihin – varsinkin, kun matkustamme junalla :)! Kivaa!
lilli
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.
