23.9.04
23.9.2004 torstai klo 20.00
Kouluviikko takana, tällä viikolla ei ollut kuin yhdet tunnit peruutettu opettajan sairastelun takia. Kovia nämä täällä sairastelemaan. :) Muuten mennyt aika tavanomaisesti viikko. Nälkälakosta ei ole enää kuulunut mitään, koulun kirjaston kirjahyllyjen välistä löytyi kuulema eilen kobra. Nyt ollaan kuitenkin vihdoinkin lähdössä matkustamaan. Tarkoitus ajaa yöbussilla Udaipurgiin. Matka kestää jotain 8-14 tunnin väliltä, matkaa taitaa olla lähemmäksi tuhatkilometriä. Matkaan lähtee minun ja Lillin lisäksi, Maria ja Marian pari intialaista hostellikaveria. Innolla odotan, että näen jotain uusia puolia Intiasta.
Viime viikonloppu meni rattoisasti lähibaarissa Itävältalaisen Sabinen läksijäisissä. Sabine on minun ikäinen tyttö, joka on kolme vuotta elellyt Intiassa enemmän tai vähemmän. Aikanaan oli JNU:ssa yhden lukukauden vaihtarina, ja löysi itselleen tulevan miehen jonka kanssa on menossa ensi kuussa Itävallassa naimisiin. Ja ainakin hän itse sanoi, että lähtee nyt viimeisen kerran Intiasta pois. Lisäksi kävimme Salsakerhon juhlissa vaihteeksi 5-tähden hotellin yökerhossa.
Sunnuntaina kävimme elokuvissa katsomassa paikallista megahittiä, Dhoomia! Bollywood elokuvia olen nyt nähnyt pari, ja uskallan jo tehdä yleistyksiä. Elokuvat on teknisesti erittäin laadukkaita, ja vastaavat täysin amerikkalaisia. Näyttelijät on ammattilaisia ja kaikki jälkityöstöstä ja musiikkiin on aivan kuin Hollywood -elokuvissa, siis paljon suomalaisten elokuvia edellä. Juonikin on ymmärtääkseni yleensä kuin Hollywood elokuvissa, yllätyksettömiä populaaripätkiä jotka päättyvät aina onnellisesti. Minulle on lisäksi kerrotty että monet juonet ovat jopa muunnelmia tai suoraa parodiaa Hollywood-elokuvista. Pari isoa eroa näissä kuitenkin järjestäin on (jos sitä ei lasketa, että näissä puhutaan tietenkin hindiä). Elokuvaan on työnnetty 15 minuutin välein musikaalimainen laulutanssikohtaus, jossa monesti päähenkilö tanssii ryhmätanssia ison ryhmän edessä ja laulaa jonkin kappaleen. Nämä ei mitenkään tue juonta ja kiinitetty yleensäkin löyhästi tarinaan. Tällaisia kuitenkin kuuluvat Bollywood-elokuvaan, sillä selvä.
Toinen asia tietty on käsittämätön siveellisyyden paradoksi, että mitään alastomuutta tai suutelua ei voida näyttää, mutta muuten elokuviin yritetään kaikien keinoin saada erottista latausta niin paljon kuin sielu sietää, niin kuvakulmilla, valoilla, miljööllä kuin naisten pukeutumisellakin. Nainen kävelee rannalla hidastettuna vahvasti hidastetun kameran kiertäessä hänen vartaloaan tai naisen vaatteet kastuvat läpimäräksi hänen kävelessa rankkasateessa minihameessa. Täällä noin 80-90% elokuvateattereiden ohjelmasta on Bollywood-elokuvia ja Bollywood-tähdet on mielettömiä superstaroja, samoin kuin elokuvien soundtrack-kappaleet ovat listaykkösiä ja soivat radioista jatkuvasti. Mielellään täällä kävisi enemmänkin katsomassa noita, mutta rajoittuneen hindin kielen osaamiseni takia suurin osa elokuvan vitseistä jää arvoitukseksi. Jos suomesta näitä saa, niin vuokratkaa ja katsokaa ihan piruittain joku. Ensiviikolla on tulossa teatterilevitykseen "King of the Bollywood", joka on ymmärtääkseni itseironista parodiaa koko Bollywoodin elokuvatuotannosta. Tämä pitää ehdottomasti käydä katsomassa.
Lehtikatsaukseen pitäisi ehdottomasti lisätä taas hieman faktoja tästä populaatiosta. Taas on tehty yksi iso tutkimus väestön, lukutaidon, naisten työllisyysaseman, ja vastaavien jakautumisesta eri uskontojen välillä ja ennustettu tulevaa. Nyt ei aika riitä kokonaiseen analyysiin, poimittakoon nyt nopeasti numerot: Intian lukutaitoisten määrä koko väestöstä 60%, naisten työllisyysaste n. 25%. Ennustettu kokonaisväkiluku vuonna 2021 on 2,3 miljardia Intialaista.
Muuten ei mitään mainittavan erikoista, kun tietty se että lämpötila laskee koko ajan. Odotan sitä päivää, jolloin ensi kerran puen kaksi paitaa päälleni. En tiedä tapahtuuko sitä tosin vielä ennen joulukuuta. Tämän hetken suunnitelmissa on vaihtaa maa joulukuun puolessa välissä Thaimaahan.
Matkakalenteriin kertynee enemmänkin päiviä lähiaikoina. Meillä on junaliput Mumbaihin 1.10 ja halpalentoyhtiön lentoliput Bangaloreen 1.11. =)
"Vapauden me voitimme! Demokratian me pystytimme! Sosialismia me harjoittelemme!",
mietelause banderollissa koulun kirjaston sisäänkäynnin yläpuolella
Ohessa myös toinen kannanotto koulun seinältä poimittuna. =)
Ja Annille Idols-fanina oheisessa linkissä kännykälläni nauhoitettu pätkä Idols-karsinnasta. Odottakaa muu maailma, seuraava maailmanlaajuinen hitti saattaa tulla Intian Idolsista - tai ehkä ei sittenkään.
Terveisin,
Eero

Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.