16.8.04
Tänään taas maanantai ja arki mukavan viikonlopun jälkeen (Taj Mahal oli tosi upea!). Koulupäivä meni hikoillessa, sähkötkin katkes vaihteeks yhdellä tunnilla ja kyllä se ero propellien ja ei propellien välillä on vaan huomattava. Onneks en pyörtynyt tällä kertaa :)!
Mun koulukurssit on tosi mielenkiintoisia. Familylife and Kinship in India –kurssilla tulee miettineeks useaan kertaan länsimaalaista perhe- ja lastenkasvatusmallia, ja Indian Society –kurssilla pääsee tutkailemaan Intian yhteiskunnan rakennetta tuttujen teoreetikkojen avulla (Marx-setä ja Durkheim-pappa on täällä aika pop). Gradukin muhii iloisesti päässä, jota varten olen ottanut Sociological Theory ja Sociological Thinkers –kurssit. Eipähän pääse graduproffa vahingoniloisena julistamaan, että meni vuosi hukkaan! Ikävä puoli tässä koulussa on se, että luentotyyppinen opiskelu ei oo koskaan ollut mun juttu. Mä oon suorittanut melkein koko kouluni kirjatenteillä. Jaksan kuunnella keskimäärin 10 minuuttia intensiivisesti luennoitsijaa, jonka jälkeen yllätän itseni toistuvasti haaveilemasta milloin mistäkin. Mä en vaan kerta kaikkiaan jaksa keskittyä kuuntelemiseen. Kirjatentteihin päntätessä on se hyvä puoli, että kun yllättää itsensä uneksimasta, voi aina palata sivuilla taaksepäin. Luennoilla sitä ei voi tehdä ja sitten onkin jo ihan totaalisesti ulalla missä mennään. Mietin kyllä tänään useaan otteeseen piirtäessäni kukkasia ja tikku-ukkoja (mun bravuurinumerot) luentolehtiööni, miten olisin lukenut samat asiat kirjasta jo sata kertaa nopeammin. Mutta ehkä mä voin käydä siellä silti hikoilemassa ja koristelemassa luentolehtiötäni, jos vaikka jotain tarttuis samalla korvienkin väliin.
Koulussa on muutenkin kiva käydä, siellä näkee niin paljon erilaisia ihmisiä. Monet tulee uteliaina esittäytymään ja kyselemään mistä päin ollaan. Intialaiset nimet on vaan yksinkertaisesti niin mahdottoman kuulosia, että ne ei jää millään mun mieleen. Nyt sitten mua moikkaillaan kampuksella kuin hyvääkin kaveria enkä mä muista kenenkään nimiä. Mutta hymyilen vaan kovasti takaisin ja sanon, että hyvää kuuluu, kiitos vaan :)! Toivottavasti en joudu koskaan esittelemään niitä vaikka Eerolle; ikävä esitellä ihmisiä, joiden nimiä ei tiedä.
Eerolla on ollut tänään hyvä päivä, mikä johtuu siitä, että Eerolla on paha nuha. Tämä nuha on vienyt Eeron hajuaistin ja niinpä Eero on ollut onnellinen hajuttomassa ympäristössään :)! Mikäs siinä, eipähän ole joku koko ajan kuiskimassa korvaan, kuinka täällä haisee ja kuinka intialaiset on epähygyä kansaa.
Löydettiin tänään Eeron hygieniastandardeja noudattava ravintola: paikallinen pikaruokala. Ja sinnekin oltiin saatu tuotua mukavaa intialaista byrokratian tuntua. Tee tilaus ja maksa yhdelle tiskille, mene siltä tiskiltä saamasi kuitin kanssa toiselle tiskille hakemaan juomasi, kolmannelle tiskille annat ekalta tiskiltä saamasi kuitin ja ne antaa sulle tilausnumeron. Sitten menet pöytään odottelemaan, kunnes valotaululle tulee näkyviin tilausnumerosi ja voit mennä hakemaan ruokasi. Meidän mielestä pikaruokalan idea vähän kärsii tässä systeemissä. Jotkut voi olla toista mieltä.
Ruoka täällä on mun mielestä tosi hyvää (huolimatta eräästä tyypistä, joka sähisee mun korvaan jatkuvalla syötöllä ruoan heikosta hygieniatasosta ja päivittelee, kuinka mä kykenen syömään niitä pöpöjä ja ameeboja niin hyvällä ruokahalulla)! Ryhdyin kokovegaaniks, koska täällä se on niin helppoa. Ihania kasvisruokia on tarjolla niin paljon, että valinnan tekeminen vie ikuisuuden. Suurin osa ravintoloista on vegaanisia tai sitten sekaravintoloissa ruokalistoista ¾ osaa on vegesafkoja ja loput kanaruokia. Kaikissa kaupan vegaanituotteissa on selkeästi merkitty vihreä logo, ja melkein kaikki kauppojen tuotteet on niitä vihreälogollisia tuotteita, jopa juustot ja jukurtit. McDonaldsissakin vegaanituotteet on vihreäpohjaisilla tauluilla ja kanatuotteet punapohjaisilla tauluilla. Miks Suomessakin ei oo tällasta =)!!!?! Mutta en sitten tiedä mitä tapahtuu, kun tullaan takaisin Suomeen, perheemme lihansyöjä on jo nyt kiihtynyt asiasta. Ehkä mä katson tilanteen sitten uudelleen.
Ruisleipää mulla on kyllä ikävä ;)!
=) lilli
Mun koulukurssit on tosi mielenkiintoisia. Familylife and Kinship in India –kurssilla tulee miettineeks useaan kertaan länsimaalaista perhe- ja lastenkasvatusmallia, ja Indian Society –kurssilla pääsee tutkailemaan Intian yhteiskunnan rakennetta tuttujen teoreetikkojen avulla (Marx-setä ja Durkheim-pappa on täällä aika pop). Gradukin muhii iloisesti päässä, jota varten olen ottanut Sociological Theory ja Sociological Thinkers –kurssit. Eipähän pääse graduproffa vahingoniloisena julistamaan, että meni vuosi hukkaan! Ikävä puoli tässä koulussa on se, että luentotyyppinen opiskelu ei oo koskaan ollut mun juttu. Mä oon suorittanut melkein koko kouluni kirjatenteillä. Jaksan kuunnella keskimäärin 10 minuuttia intensiivisesti luennoitsijaa, jonka jälkeen yllätän itseni toistuvasti haaveilemasta milloin mistäkin. Mä en vaan kerta kaikkiaan jaksa keskittyä kuuntelemiseen. Kirjatentteihin päntätessä on se hyvä puoli, että kun yllättää itsensä uneksimasta, voi aina palata sivuilla taaksepäin. Luennoilla sitä ei voi tehdä ja sitten onkin jo ihan totaalisesti ulalla missä mennään. Mietin kyllä tänään useaan otteeseen piirtäessäni kukkasia ja tikku-ukkoja (mun bravuurinumerot) luentolehtiööni, miten olisin lukenut samat asiat kirjasta jo sata kertaa nopeammin. Mutta ehkä mä voin käydä siellä silti hikoilemassa ja koristelemassa luentolehtiötäni, jos vaikka jotain tarttuis samalla korvienkin väliin.
Koulussa on muutenkin kiva käydä, siellä näkee niin paljon erilaisia ihmisiä. Monet tulee uteliaina esittäytymään ja kyselemään mistä päin ollaan. Intialaiset nimet on vaan yksinkertaisesti niin mahdottoman kuulosia, että ne ei jää millään mun mieleen. Nyt sitten mua moikkaillaan kampuksella kuin hyvääkin kaveria enkä mä muista kenenkään nimiä. Mutta hymyilen vaan kovasti takaisin ja sanon, että hyvää kuuluu, kiitos vaan :)! Toivottavasti en joudu koskaan esittelemään niitä vaikka Eerolle; ikävä esitellä ihmisiä, joiden nimiä ei tiedä.
Eerolla on ollut tänään hyvä päivä, mikä johtuu siitä, että Eerolla on paha nuha. Tämä nuha on vienyt Eeron hajuaistin ja niinpä Eero on ollut onnellinen hajuttomassa ympäristössään :)! Mikäs siinä, eipähän ole joku koko ajan kuiskimassa korvaan, kuinka täällä haisee ja kuinka intialaiset on epähygyä kansaa.
Löydettiin tänään Eeron hygieniastandardeja noudattava ravintola: paikallinen pikaruokala. Ja sinnekin oltiin saatu tuotua mukavaa intialaista byrokratian tuntua. Tee tilaus ja maksa yhdelle tiskille, mene siltä tiskiltä saamasi kuitin kanssa toiselle tiskille hakemaan juomasi, kolmannelle tiskille annat ekalta tiskiltä saamasi kuitin ja ne antaa sulle tilausnumeron. Sitten menet pöytään odottelemaan, kunnes valotaululle tulee näkyviin tilausnumerosi ja voit mennä hakemaan ruokasi. Meidän mielestä pikaruokalan idea vähän kärsii tässä systeemissä. Jotkut voi olla toista mieltä.
Ruoka täällä on mun mielestä tosi hyvää (huolimatta eräästä tyypistä, joka sähisee mun korvaan jatkuvalla syötöllä ruoan heikosta hygieniatasosta ja päivittelee, kuinka mä kykenen syömään niitä pöpöjä ja ameeboja niin hyvällä ruokahalulla)! Ryhdyin kokovegaaniks, koska täällä se on niin helppoa. Ihania kasvisruokia on tarjolla niin paljon, että valinnan tekeminen vie ikuisuuden. Suurin osa ravintoloista on vegaanisia tai sitten sekaravintoloissa ruokalistoista ¾ osaa on vegesafkoja ja loput kanaruokia. Kaikissa kaupan vegaanituotteissa on selkeästi merkitty vihreä logo, ja melkein kaikki kauppojen tuotteet on niitä vihreälogollisia tuotteita, jopa juustot ja jukurtit. McDonaldsissakin vegaanituotteet on vihreäpohjaisilla tauluilla ja kanatuotteet punapohjaisilla tauluilla. Miks Suomessakin ei oo tällasta =)!!!?! Mutta en sitten tiedä mitä tapahtuu, kun tullaan takaisin Suomeen, perheemme lihansyöjä on jo nyt kiihtynyt asiasta. Ehkä mä katson tilanteen sitten uudelleen.
Ruisleipää mulla on kyllä ikävä ;)!
=) lilli
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.
