17.8.04
Tiistai 17.8.2004
Alkuviikko sujunut tavalliseen tapaan täällä kehitysmaassa. Koulussa olen nyt ilmeisesti päätynyt kahteen kurssiin, koska enempää minua kiinnostavaa ei ole oikein tarjolla. Tietokonekurssien lisäksi tarkoitus olisi myös opetella Hindiä, mutta sen kurssin alkamisajankohta on vielä mysteeri. Pikkuhiljaa sisäänpäin lämpiävä koulu alkaa myös jo tottua minuun. Tänään piti käydä erään kurssini proffan huoneessa esittäytymässä kuka kummajainen olen, ja toiseen kertaan tultiin hätistelemään minua tietokoneluokasta kouluun kuulumattomana. Taidan kohta liimata lapun rinnuksiini: "Olen Eero, vaihto-opiskelija Suomesta."
Olen löytänyt lisää myös positiivisia asioita tästä maasta. Jotkut asiat tässä maassa on nimittäin todella edullisia. Päivän sanomalehti, jota olen nyt ostellut iltalukemiseksi, maksaa viereisessä lehtipisteessä 3 senttiä. Myös kaikki kirjat ovat käsittämättömän halpoja. Täsmälleen samat suomessa 40-50 euron hintaiset tietokonekirjat, joita käytetään myös TKK:lla, maksavat täällä 4-10 euroa. Lisäksi koska työvoima on halpaa, niin täällä on tarjolla rahaa vastaan paljon palveluita, joita suomessa ollaan totuttu tekemään itse. Eilen ostimme lähikaupasta vettä kotiinkuljetettuna, tänään vein vasta pestyt paitani meidän kadun silittäjälle. Ja tämä ei ole mitään ylellisyyspalvelua täällä rikkaille ulkomaalaisille, vaan melkein joka kadun kulmassa on silittäjä, joka silittelee ihmisten vaatteet. Lisäksi siivojapalvelut on ymmärtääkseni hyvin yleisiä - kerran tulikin eräs nainen ovelle jo kauppaamaan siivousta, mutta minä tyhmänä kieltäydyin. Pitänee kysellä joku luotettava siivooja, ja sopia hänen kanssa viikkosiivouksesta. Minähän en koskaan tosta siivouksesta niin hirveästi ole pitänyt. Olen nähnyt myös puhelintolppailmoituksia kotiruoanlaittajista, jotka tulevat päivittäin kotiin tekemään aterian. Kätevää =) Minä taidan kuitenkin pitäytyä ilmastoiduissa ravintoloissa ainakin toistaiseksi. Myös parturipalvelut on halpoja - sellaistakin ehdin tässä jo kokeilla. Normaalin hiustenleikkuun hinta on 70 senttiä. Partureiden taso ei tosin ole ihan suomen tasoa, ja parturit osaavat tässä maassa ilmeisesti leikata vain yhtä ja samaa muottia. Kaikilla Intialaisille on samanlaiset siistit lyhyet hiukset.
Mitään erikoista ei ole varsinaisesti tapahtunut sitten viikonlopun - koulussa käyntiä, lehtien/kirjojen lukemista, nettikahvilassa istumista, syömistä ja nukkumista. Tai ehkä sen voisi mainita, että Lilli meinasi kompastua käärmeeseen tänään oman koulunsa edessä. En tiedä mikä käärme oli kyseessä, mutta kampuksella kuultujen huhujen mukaan osa käärmeistä on hyvinkin myrkyllisiä.
+31 ja sataa,
Eero

Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.