# eeron tekstit mustalla, lillin tekstit sinisellä #

25.8.04

Keskiviikko 25.8.

Moneen paivaan en ole ehtinyt kirjoittaa tanne mitaan. Kerrotaan lyhyesti kuulumiset taalta nettikahvilasta. Pahoittelen skandien puutetta.

Perjantaina kouluviikkomme paattyi kansainvalisten opiskelijoiden bileisiin. Kuulimme naista kaverinkaverin kautta. Mitaan formaalia tiedotusmenetelmaa koko koulussa tuskin onkaan. Juhlat jarjestettiin koulun opiskelijatalolla, ja paikalla oli noin 70 henkea. Kaikki esittelivat itsensa ja kertoivat mista maasta olivat kotoisin ja mita olivat tulleet tekemaan. 90% ihmisista oli tullut lahimaista, kuten Kiinasta, Thaimaasta, Nepalista, Sri Lankasta tai Kazakstanista. Noin kymmenen lansimaalaisen nakoista opiskelijaa, jotka kaikki lahes olin jo tavannut aiemmin, oli saapunut ranskasta, sveitsista, belgiasta ja espanjasta. Amerikasta oli saapunut nelja tai viisi opiskelijaa, mutta hekin nayttivat vahvasti intialaisilta. Jotkut kertoivatkin olevansa intiassa syntyneita. Amerikkaan ja Kanadaan on lahtenyt ja lahtee edelleen tuhansittain siirtolaisia joka vuosi. Juhlat eivat vakuuttaneet, mika ei ollut tosin yllatys. Varsinaisia "dancepartyja" emme jaaneet odottelemaan, koska lilli oli hieman kuumessa ja lahdimme kotiin lepaamaan.

Lauantaina lahdimme sitten taas etsimaan sita kiven alla piileskelevaa iltaelamaa. Marian Intialainen chat-kaveri, joka oli mukanamme myos viime viikonloppuna, tiesi, etta lahikaupunki Noidassa oli avattu muutama viikko sitten todella trendikas yokerho joka olisi auki koko yon. Lahdimme siis sinne vuokrataksilla. Taksit toimivat taalla niin, etta ne ostetaan tietyksi ajaksi. Illan taksi maksaa 8 euroa, ja taksi sitten vie maaranpaahan, odottaa ravintolan ulkopuolella kunnes paatatte lahtea, ja vie takaisin. Halpaa taalla tuo tyovoima :) Yokerho olikin sitten juuri sellainen trendipaikka mita lansimaissa voi nahda. Ovella metallinpaljastimet ja vartijoita, sisaanpaasymaksu huikeat 15 euroa. Onneksi tama intialainen kaveri ilmeisesti tuntee intian trendipaikat ja niiden omistajat hyvin, ja maksoimme ainoastaan puolet sisaanpaasysta. Sama alennus jatkui myos sisalla. Vaikka paikka puitteiltaan oli kuin lansimaiset yokerhot, meno oli kuin suomalaisen yla-asteen limudiskossa. Hieman liikehdintaa tanssilattialla, tunnelma vaivautunut ja jaykka. Yokerhokulttuuri taalla on uutta ja ihmeellista, ja moni paikalla olija olikin varmaan yokerhossa ensimmaista kertaa elamassaan. Meno nayttikin juuri silta. Muutaman tunnin baarissa vietettyamme heratimme taksikuskimme ravintolan edesta ja lahdimme takaisin kotiin. Paluumatkalla saimme todistaa Delhin liikennekulttuurin tummaa puolta, kun naimme katollaan olevan auton josta kannettiin tajutonta tyttoa ylos. Samainen tytto oli ollut puolta tuntia aiemmin samassa yokerhossa kansamme kohtuullisen juovuksissa. Seuraavana paivana luimme lehdesta, etta turmassa oli kuollut 21-vuotias opiskelija ja seurueen muut 3 henkea oli viety tajuttomina sairaalaan. Olivat olleet juhlimassa jonkun seurueen jasenen syntymapaivia Noidassa, ja ulosajon syy ei ollut viela selva. Uskon, etta alkoholilla oli vaikutusta asiaan. :(

Maanantai sujui leppoisasti 5 star deluxe -hotellissa. Lilli oli syntymapaivalahjaksi ostanut meille huoneen kaupungin hienoimmasta hotellista. Hotelli oli juuri sellainen, kuin 5 tahden hotellit ovat ympari maailman - 5 ravintolaa, ostoskatu, uima-allas, kuntosali, kauneussalonki. Myonnan, etta tunnen oloni kovin rentoutuneeksi tallaisissa paikoissa. Palvelu pelaa, kaikki on laitettu viimeisen paalle tiptop ja ennenkaikkea kaikkialla on puhdasta. Paluu arkeen oli taas kova pudotus arkiseen hajujen kyllastyttamaan Delhiin.

- eero

Comments: Post a Comment

Lue lisää arkistosta.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?