1.8.04
Delhissä ollaan! Itseasiassa matka-aika tänne Delhiin lentäen on aika lyhyt, ainoastaan 7 tuntia ilmassa. Ikävä kyllä, Suomesta ei taida olla lainkaan suoria lentoja Delhiin ja mekin tulimme Moskovan kautta. Moskovassa odottelimme sitten jatkoyhteyttä 8 tuntia - ja se, jos mikä tuntui pitkältä. Moskovan lentokentältä ei luonnollisestikaan poistuta mihinkään ilman viisumia, terminaalin ilma oli tukalan kuuma, istuimia muutama hassu koko lentokentällä ja yhtään mitään tekemistä siellä ei tietenkään ollut.
Vihdoin saavuttuamme aamuyöstä Delhiin kaikki tapahtui suhteellisen sujuvasti - koneesta ulos ja passintarkastukseen, johon jonotimme noin tunnin, ja sitten vain prepaid taksilla kampukselle. Matka kampukselle lentokentältä on lyhyt, ehkä n. 15 minuuttia. Noin klo 6 paikallista aikaa saavuimme vihdoin majapaikkaamme, JNU:n yliopiston vieraileville professoreille ja muille vieraille tarkoitettuun vierashostelliin. Ensimmäisenä hostellin ovella vastassa oli vartija, ja toisena hostellin aulan seinillä kiipeilivät sisiliskot. Kohta pääsimmekin jo ilmastoituun huoneeseemme, joka vastaa tasoltaan jotain erittäin heikkoa retkeilymajaa suomessa. Huoneessa hieman ahdistusta, kiroilua ja sadattelua koko ideasta lähteä kehitysmaahan vaihto-opiskelijaksi, mutta kohta jo uni voitti väsyneet matkalaiset.
Nyt maassa alle vuorokauden oltua on päässä pyörinyt monenlaista ajatusta. Ensimmäiseksi ehkä tämä köyhyys ja kurjuus, joka hieman yllätti. Taksilla keskellä yötä huristaessa lentokentältä kampukselle nähtiin niin keskellä tietä märehtiviä lehmiä, käsittämättömän ränsistynyttä ghettoa, ja vielä ihan viime metreillä, kampusmuurin vieressä kulkevan tien varressa, valtava telttakylä paikallisia vähäosaisia. Lisäksi JNU:n nettisivuilla olevat kuvat kauniista, verheästä ja hyvinhoidetusta puistomaesta kampuksesta olivat kyllä onnistuneet ainakin minua hämäämään. Todellisuudessa kampusalue on kyllä "vehreä", mutta enemmänkin villinä porottavassa kuumudessa rehevöityvä viidakko kuin mikään puisto =).
Ja miltä tuntui sitten ensikosketuksemme paikalliseen elämään täällä Etelä-Delhissä? Herättyämme sunnuntaina puolen päivän aikoihin lähdimme ensimmäistä kertaa liikkeelle valoisaan aikaan. Tarkoituksena löytää joku kauppakeskus, josta voisimme tehdä hankintoja. Portille kävellessä päädyimme vahingossa kampuksen "ostoskeskukseen". Ostoskeskus on pieni, ränsistynyt, meikäläinen ostari, jossa on pieniä mustalaismarkkinamaisia kojuja myymässä mitä lienee rättiä ja viikon vanhaa lihistä. Kaikkialla on likaista ja ihmisiä parveilee ympäriinsä 30 asteen tukahduttavassa kuumuudessa ja kosteudessä. Voitte arvata, että minä en innostunut vaan päätimme jatkaa matkaa johonkin 'oikeaan ostoskeskukseen'. Porttien ulkopuolella Delhi vasta paljasti todelliset kasvonsa - 100 metriä portilta käveltyämme kohtasimme vaipoissa pelehtelevän vanhan äijän paskomassa tien varteen, muutama sata metri lisää ja kävelytiellä edessä märehti kolme isoa lehmää, joiden välistä emme uskaltaneet kävellä vaan jouduimme kiertämään autotien kautta. "Ei helvetti mikä mesta" pyöri tahtomattakin päässäni, vaikka yritin maalata mieleeni mielikuvaa 13 miljoonan asukkaan metropolin ostoskeskuksesta, johon olemme pyrkimässä. Muutaman turhan kysymyksen jälkeen uskaltauduimme auto-riksan kyytiin. Kyseinen kapistus on kolmipyöräinen mopo, johon mahtuu pari henkeä takapenkille. Tietenkään kuski ei puhunut englantia, mutta vihdoin ymmärsi, että haluamme market placeen. Ja sellainen löytyikin, vaan ei sellainen kuin kuvittelin. Taas kontulan ostarin ränsistyneet betonipuittet ja mustalaismarkkinat - ei helvetti, ei tätä. Tätäkö koko Delhi on!
Paikallinen baarinpitäjä neuvoi meille sitten seuraavan isomman ostoskeskuksen - ja wholaa! Voitte uskoa, kuinka silmäni loistivat kun riksan pysähdyttyä edessäni näkyivät tutut kultaiset kaaret kolmikerroksisessa rakennuksessa. Jesh! Paikka oli edelleen suhteellisen ränsistynyt betonikompleksi halkeilleineen betonilaattoineen, mutta nyt kyseessä oli selkeästi liikekeskus - ei pelkästään mustalaismarkkinat kojuineen. Ja mitä tuttuja liikkeitä löytyikään: pizza hut, subway, friday, benetton. =) Ilokseni tajusin, että paikka sijaitsee vain alle kilometrin matkan päässä yliopistolta. Kävimme Fridayn ilmastoidussa ravintossa syömässä ja asioimme sujuvasti englantia puhuvan tarjoilijan kanssa, kävimmee ilmastoidussa internet-kahvilassa, jossa yhteys oli nopea ja koneet viimeisen päälle litteillä näytöillä varustettuja pentium nelosia. Suuri helpotuksen huokaus - ehkä täällä voi sittenkin elää vuoden.
Vihdoin saavuttuamme aamuyöstä Delhiin kaikki tapahtui suhteellisen sujuvasti - koneesta ulos ja passintarkastukseen, johon jonotimme noin tunnin, ja sitten vain prepaid taksilla kampukselle. Matka kampukselle lentokentältä on lyhyt, ehkä n. 15 minuuttia. Noin klo 6 paikallista aikaa saavuimme vihdoin majapaikkaamme, JNU:n yliopiston vieraileville professoreille ja muille vieraille tarkoitettuun vierashostelliin. Ensimmäisenä hostellin ovella vastassa oli vartija, ja toisena hostellin aulan seinillä kiipeilivät sisiliskot. Kohta pääsimmekin jo ilmastoituun huoneeseemme, joka vastaa tasoltaan jotain erittäin heikkoa retkeilymajaa suomessa. Huoneessa hieman ahdistusta, kiroilua ja sadattelua koko ideasta lähteä kehitysmaahan vaihto-opiskelijaksi, mutta kohta jo uni voitti väsyneet matkalaiset.
Nyt maassa alle vuorokauden oltua on päässä pyörinyt monenlaista ajatusta. Ensimmäiseksi ehkä tämä köyhyys ja kurjuus, joka hieman yllätti. Taksilla keskellä yötä huristaessa lentokentältä kampukselle nähtiin niin keskellä tietä märehtiviä lehmiä, käsittämättömän ränsistynyttä ghettoa, ja vielä ihan viime metreillä, kampusmuurin vieressä kulkevan tien varressa, valtava telttakylä paikallisia vähäosaisia. Lisäksi JNU:n nettisivuilla olevat kuvat kauniista, verheästä ja hyvinhoidetusta puistomaesta kampuksesta olivat kyllä onnistuneet ainakin minua hämäämään. Todellisuudessa kampusalue on kyllä "vehreä", mutta enemmänkin villinä porottavassa kuumudessa rehevöityvä viidakko kuin mikään puisto =).
Ja miltä tuntui sitten ensikosketuksemme paikalliseen elämään täällä Etelä-Delhissä? Herättyämme sunnuntaina puolen päivän aikoihin lähdimme ensimmäistä kertaa liikkeelle valoisaan aikaan. Tarkoituksena löytää joku kauppakeskus, josta voisimme tehdä hankintoja. Portille kävellessä päädyimme vahingossa kampuksen "ostoskeskukseen". Ostoskeskus on pieni, ränsistynyt, meikäläinen ostari, jossa on pieniä mustalaismarkkinamaisia kojuja myymässä mitä lienee rättiä ja viikon vanhaa lihistä. Kaikkialla on likaista ja ihmisiä parveilee ympäriinsä 30 asteen tukahduttavassa kuumuudessa ja kosteudessä. Voitte arvata, että minä en innostunut vaan päätimme jatkaa matkaa johonkin 'oikeaan ostoskeskukseen'. Porttien ulkopuolella Delhi vasta paljasti todelliset kasvonsa - 100 metriä portilta käveltyämme kohtasimme vaipoissa pelehtelevän vanhan äijän paskomassa tien varteen, muutama sata metri lisää ja kävelytiellä edessä märehti kolme isoa lehmää, joiden välistä emme uskaltaneet kävellä vaan jouduimme kiertämään autotien kautta. "Ei helvetti mikä mesta" pyöri tahtomattakin päässäni, vaikka yritin maalata mieleeni mielikuvaa 13 miljoonan asukkaan metropolin ostoskeskuksesta, johon olemme pyrkimässä. Muutaman turhan kysymyksen jälkeen uskaltauduimme auto-riksan kyytiin. Kyseinen kapistus on kolmipyöräinen mopo, johon mahtuu pari henkeä takapenkille. Tietenkään kuski ei puhunut englantia, mutta vihdoin ymmärsi, että haluamme market placeen. Ja sellainen löytyikin, vaan ei sellainen kuin kuvittelin. Taas kontulan ostarin ränsistyneet betonipuittet ja mustalaismarkkinat - ei helvetti, ei tätä. Tätäkö koko Delhi on!
Paikallinen baarinpitäjä neuvoi meille sitten seuraavan isomman ostoskeskuksen - ja wholaa! Voitte uskoa, kuinka silmäni loistivat kun riksan pysähdyttyä edessäni näkyivät tutut kultaiset kaaret kolmikerroksisessa rakennuksessa. Jesh! Paikka oli edelleen suhteellisen ränsistynyt betonikompleksi halkeilleineen betonilaattoineen, mutta nyt kyseessä oli selkeästi liikekeskus - ei pelkästään mustalaismarkkinat kojuineen. Ja mitä tuttuja liikkeitä löytyikään: pizza hut, subway, friday, benetton. =) Ilokseni tajusin, että paikka sijaitsee vain alle kilometrin matkan päässä yliopistolta. Kävimme Fridayn ilmastoidussa ravintossa syömässä ja asioimme sujuvasti englantia puhuvan tarjoilijan kanssa, kävimmee ilmastoidussa internet-kahvilassa, jossa yhteys oli nopea ja koneet viimeisen päälle litteillä näytöillä varustettuja pentium nelosia. Suuri helpotuksen huokaus - ehkä täällä voi sittenkin elää vuoden.
Comments:
Post a Comment
Lue lisää arkistosta.
